Elcoteq jatkaa tiukkaa säästöohjelmaa

Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq jatkaa kannattamattomien liiketoimintojensa karsimista ensi vuoden aikana. Yhtiön mukaan toimet voivat käsittää tuotantokapasiteetin vähennyksiä, yhdistämisiä tai myyntiä erityisesti Euroopassa.
Myös operatiivisesta toiminnasta Elcoteq hakee toiminnan tehostamisilla lisäsäästöjä.

Yhtiö ilmoitti uudesta sopeuttamisohjelmasta keskiviikkona. Samalla se varoitti ohjelmasta koituvista kertaluontoisista kuluista, jotka yhtiö pyrkii kirjaamaan vuoden neljännelle neljännekselle.

Elcoteq uskoo, että uudesta sopeuttamisohjelmasta syntyvät kustannussäästöt ja toiminnan tehostaminen mahdollistavat noin kahden prosentin operatiivisen tulostason saavuttamisen ensi vuonna.

Ohjelman yksityiskohdista yhtiö lupaa tiedottaa vielä kuluvan vuoden aikana. Ohjelmaan liittyvän uuden organisaatiomallin toteuttaminen on Elcoteqin varatoimitusjohtaja Jukka Jäämaan vastuulla.

Yhtiön Personal Communications -liiketoiminta-alueen tulosvastuulliseksi johtajaksi on nimitetty Anssi Korhonen, Communications Networksin Tommi Pettersson ja Home Communicationsin Vesa Keränen.

Elcoteqin tänä vuonna toteutuneet tilaukset ovat jääneet huomattavasti ennusteita vähäisemmiksi.

Ennusteet se on perustanut "yksittäisen asiakkaan historiallisesti hyvin toteutuneisiin ennusteisiin", jotka eivät kuitenkaan ole toteutuneet vaan "tämän liiketoiminnan kannattavuus on heikentynyt merkittävästi", yhtiö toteaa antamassaan tiedotteessa.

Elcoteqin myynti on muiden asiakkaiden osalta kasvanut 30 prosentia viime vuodesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    3. 3

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    4. 4

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    7. 7

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    8. 8

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    9. 9

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    10. 10

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää