Elcoteqin tulos painui tappiolliseksi

Elektroniikan sopimusvalmistajan Elcoteqin tulos ennen veroja painui selvästi tappiolliseksi heinä-syyskuussa. Tappio kuitenkin pieneni edellisestä neljänneksestä.
Liiketulos ilman uudelleenjärjestelykuluja ylsi plussalle, kun se toisella neljänneksellä oli ollut reippaasti tappiollinen.

Liikevaihto laski vuotta aiemmasta, mutta kasvoi noin 10 prosenttia edellisestä neljänneksestä.

Elcoteqin tulos ennen veroja kääntyi heinä-syyskuussa 7,5 miljoonaa euroa tappiolliseksi vuotta aiemmasta 10,1 miljoonan euron voitollisesta tuloksesta. Tappio supistui toiseen neljännekseen verrattuna, jolloin sitä kertyi 25,1 miljoonaa euroa.

Liiketulos kääntyi heinä-syyskuussa 0,1 miljoonaa euroa tappiolliseksi vuotta aiemmasta 16,6 miljoonan euron liikevoitosta.

Liiketulos ilman neljännekselle kirjattuja 1,8 miljoonan euron uudelleenjärjestelykuluja oli 1,7 miljoonaa euroa voitollinen, kun huhti-kesäkuussa kertakuluista putsattu liiketulos oli ollut 15,9 miljoonaa euroa tappiollinen.

Tuloksen paranemiseen edellisestä neljänneksestä vaikuttivat erityisesti toimenpideohjelman avulla aikaansaadut kustannussäästöt, mutta myös operatiivisen tehokkuuden parantuminen.

Lisäksi Meksikossa edistyttiin aiempien tuotanto-ongelmien korjaamisessa, Elcoteq kertoo osavuosikatsauksessa.

Liikevaihto laski noin 1,06 miljardiin euroon vuotta aiemmasta 1,17 miljardista eurosta. Huhti-kesäkuuhun verrattuna liikevaihto kasvoi, mutta jäi yhtiön odotuksista. Tämä johtui pääasiassa ennustettua pienemmistä matkapuhelintoimituksista Nokialle.

Päätelaitteiden liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa edellisestä neljänneksestä noin 12 prosenttia useiden asiakkaiden lisääntyneen kysynnän ansiosta 843 miljoonaan euroon. Tietoliikennejärjestelmien liikevaihto pysyi toisen neljänneksen tasolla ja oli 217 miljoonaa euroa.

Elcoteq ennustaa koko vuoden liikevaihdon laskevan lievästi viime vuodesta ja liiketuloksen ilman uudelleenjärjestelykuluja olevan tappiollinen.

Elcoteq ilmoitti tänään uudesta saneerausohjelmasta, josta kertyvät kulut yhtiö pyrkii kirjaamaan loka-joulukuulle. Ohjelman yksityiskohdista yhtiö tiedottaa loppuvuoden aikana.

– Yhtiö uskoo uudesta sopeuttamisohjelmasta syntyvien kustannussäästöjen ja toiminnan tehostamisen mahdollistavan noin kahden prosentin operatiivisen tulostason saavuttamisen vuonna 2008, osavuosikatsauksessa ennakoidaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    6. 6

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      Ministeri Kai Mykkänen talousluvuista: ”Yllättävän myönteisiä”

    10. 10

      Korkman: Suomen ongelmat eivät takanapäin, komissio pehmentänyt linjaansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    10. 10

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää