Elisa lupaa lopun laskutusfiaskolle

Elisa lupaa, että viivytykset laskuissa ovat ohitse. Heinäkuun laskut luvataan toimittaa lopuille asiakkaille lokakuun loppuun mennessä. Normaaliin laskutustahtiin päästään Elisan mukaan lähikuukausien aikana.
Asiakashallinta- ja laskutusjärjestelmän uudistus on tuonut lukuisia ongelmia Elisan asiakaspalveluun.

Lokakuun puolessa välissä Kuluttajavirasto antoi Elisalle moitteet laskutuksen epäselvyydestä. Viraston mukaan kuluttaja voi vaatia ilmaiseksi tarkemman erittelyn laskusta ja sopia uuden maksuaikataulun, sillä viivykset johtuvat yhtiön omasta toiminnasta.

– Asiakkaillamme on mahdollisuus saada laskujen maksamiseen lisäaikaa tekemällä erillinen ilmainen maksusopimus Elisan kanssa. Maksusopimuksen voi tehdä marraskuun alusta alkaen myös internetissä, Elisan palvelujohtaja Liisa Hakoinen kertoo tiedotteessa.
 
Elisan mukaan normaaliin laskutusrytmiin päästään lähikuukausien aikana.

Uudistus on laskujen viivästymisen lisäksi ruuhkauttanut pahoin yhtiön asiakaspalvelua. Elisa on kouluttanut 250 uutta henkilöä asiakaspalveluun, mutta ruuhkista päästään lopullisesti Elisan mukaan vasta, kun normaali laskutus on saatu vauhtiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    8. 8

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    10. 10

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää