Nasdaq: Sijoittajat myivät tasaisesti osakkeitaan

Julkaistu:

Pörssit sukelsivat vajaa kolme prosenttia perjantaina massiivisen myyntivoittojen kotiutuksen vuoksi. Sijoittajat pelkäsivät epävarmuutta, mikä aiheutuu muun muassa asuntolaina- ja talonrakennussektorista, raakaöljyn hinnan tukkuhinnoista, dollarin halpenemisesta ja Fedin aikeista.
20 vuotta sitten pörssit romahtivat yli kaksikymmentä prosenttia yhdessä päivässä. Tavallaan perjantai muistutti piensijoittajia osakkeiden olevan riskisijoitus.

Perjantain notkahdus ei kuitenkaan ollut myyntipiikki, vaan indeksi valuivat tasaisesti alaspäin kaupankäynnin edetessä. Siksi mistään paniikista ei ole kyse, täytyy muistaa että USA:n keskeiset osakeindeksit liitelevät silti huipputasoilla.

Online-osakevälittäjä E Trade Financial painui ensimmäisen kerran tappiolle viiteen vuoteen. Yhtiön samalla alensi reippaasti tämän vuoden ennusteitaan. Osake painui 6,6 prosentia.

Tietokoneiden oheislaitevalmistaja Logitech takoi 54 prosentin operatiiviswen tuloksen kasvun toisella neljänneksellä. Logitech painui pörssin mukana 5,2 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    4. 4

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    5. 5

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    6. 6

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    7. 7

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    8. 8

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    9. 9

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    10. 10

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää