Työelämä menee pelleilyksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Tiimikoulutuksen huippukaudella yritysvalmentajista tuli pellejä. Kuka tahansa kelpasi horisemaan huonoja vertauksia ja piirtelemään paksulla tussilla kolmiokaavioita.


Nyt pelleistä on tullut yritysvalmentajia: Tampereella neljä kaupunkiklovnia kiertää puhumassa hyvinvoinnista työpaikoilla.

– Klovni voi puhua rankoista asioista mollaamatta ketään. Joskus hän saattaa sohaista työyhteisön kipupisteitä, mutta asioita on helpompi käsitellä, kun ne tuodaan esille klovnin typeryyden kautta, sanoo koomikko Mona Ratalahti.

Esitykset perustuvat asiantuntijahahmoille, joille on luotu viitteellinen henkilöhistoria. Loppu on intuitiota ja improvisaatiota, jota ohjaavat yleisön kommentit.

– Tunnemme toistemme työskentelytavat ja annamme tilanteen viedä. Muutaman kerran olemme pelänneet silmät kierossa, että nyt meni överiksi, mutta klovneille sallitaan paljon.

Klovnit tulivat tamperelaisille työpaikoille sattumalta. Ratalahti kävi toissa kesänä pitämässä Jyväskylän Kesässä kurssin kaupunkiperformansseista.

– Kun juttelin aiheesta tuttavieni kanssa, yksi heitti, että voisin ryhtyä kaupunkiklovniksi, joka ilahduttaisi ihmisiä kaduilla. Minusta se kuulosti hirveältä, ja unohdin koko jutun.

Keskustelun oli kuullut nainen, joka opiskeli aluekehittäjäkurssilla. Hän otti Ratalahteen yhteyttä ja pyysi tätä miettimään, mitä kaupunkiklovnien työhön voisi kuulua. Aihe oli osa lopputyötä, jota oli kuuntelemassa myös Luova Tampere -ohjelman kehityspäällikkö.

Luova Tampere myönsi keväällä klovneille 25 000 euroa toiminnan aloittamiseen. Toistaiseksi klovnit työskentelevät Ratalahden kymmenen vuotta sitten perustaman yrityksen kautta.

Yrityksiin tilattavia asiantuntijoita ovat muiden muassa työyhteisökouluttaja Ellinoora Massunmäki-Kaakinmaa sekä esimieskouluttajat Väinö Laskunperä ja Allan Hintaruikku, jotka suosittelevat hienojen kännyköiden ja läppäreiden ostamista työntekijöille, jotta ylitöitä olisi kiva tehdä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    5. 5

      25 kaupunkia – katso missä elät edullisimmin

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Presidentti Koiviston kunniaksi postimerkki – luvassa miljoonapainos

    8. 8

      Nyt sen sanoo ministeriö: EKP ja euro ovat kriisin syypäitä

    9. 9

      Solidium pyrkii ostamaan noin 10 prosentin osuuden – Konecranesista se osti vain 3

    10. 10

      Muistatko nämä karmeat korot? Yksi kuva kertoo, miten asuntolainan hinnan on käynyt 23 vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää