Tietokoneiden myynti harppasi

Tietokoneiden myynti kasvaa kovaa vauhtia. Heinä–syyskuussa kasvu oli kiivaampaa kuin yhtenäkään neljänneksenä lähes kahteen vuoteen.
Toimitukset kasvoivat IDC:n mukaan heinä–syyskuussa 15,5 prosenttia. Hieman erilaista laskutapaa noudattava tutkimusyhtiö Gartner sai kasvuprosentiksi 14,4.

Myös loka–joulukuulle luvataan vahvaa myyntiä. 

IDC:n mukaan pc:itä toimitettiin 66,9 miljoonaa, kun vuotta aiemmin määrä oli 57,9 miljoonaa. Gartnerin mukaan toimitukset kasvoivat tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 68,5 miljoonaan vuoden takaisesta 59,8 miljoonasta.

Tutkimusyhtiöiden mukaan kasvu selittyy vahvalla matkamikrojen kysynnällä. Kasvu oli erityisen vahvaa Euroopassa, mutta muuallakin päästiin suuriin lukuihin. Yhdysvalloissa kasvu jäi Gartnerin mukaan kuitenkin 4,7 prosenttiin.

IDC ennusti viime kuussa vuoden viimeisen neljänneksen pc-toimituksille 13,5 prosentin kasvua, mutta nyt yhtiö kertoo, että ennustetta nostettaneen. Gartner pitää ainakin toistaiseksi kiinni koko vuotta koskevasta 12,3 prosentin kasvuennusteestaan.

HP kasvatti etumatkaansa Delliin, jonka ohi se nousi maailman suurimmaksi pc-toimittajaksi viime vuoden lopulla. IDC:n mukaan HP:n osuus oli heinä–syyskuussa 19,6 prosenttia ja Gartnerin mukaan 18,8 prosenttia. Kumpikin sai HP:n toimitusten kasvuksi 33 prosenttia ja markkinaosuuden kasvuksi yli kaksi prosenttiyksikköä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Valuvatko verorahat soten takia pois Suomesta? Selvitimme, miten 3 terveysjättiä maksaa veroja

    3. 3

      TM: Autovero aleni – näin kävi autokaupan hintojen

    4. 4

      Brassilihan vienti pysähtyi kuin seinään

    5. 5

      Näillä alueilla asuntojen arvo pomppasi eniten 10 vuodessa – katso lista

    6. 6

      Jopa 5500 euroa per asukas – katso paljonko kuntasi maksaa sote-palveluista

    7. 7

      Kauppaketjun toiminta uhattuna – osake sukeltaa

    8. 8

      Euroopan pörssit laajassa laskussa

    9. 9

      Esko Aho arvioimaan työvoiman liikkuvuutta

    10. 10

      Hallitus keksi uudet verotalkoot – kansa pääsisi mukaan hoitopäätöksillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    3. 3

      Uudenkaupungin autotehdas sai uuden ison tilauksen Mersulta – palkkaa tuhat uutta työntekijää

    4. 4

      Näillä alueilla asuntojen arvo pomppasi eniten 10 vuodessa – katso lista

    5. 5

      Kauppaketjun toiminta uhattuna – osake sukeltaa

    6. 6

      TM: Autovero aleni – näin kävi autokaupan hintojen

    7. 7

      Uudenlainen lentokone kehitteillä – lippujen hintoihin roima pudotus?

    8. 8

      Näkökulma: Muistatko, mikä on EU:n tärkein tavoite? Se on nimittäin toteutunut

    9. 9

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    10. 10

      Autotehtaan menestys näkyy Uudessakaupungissa: ”Väestöpohjaan nähden aikamoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    3. 3

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    4. 4

      S-ryhmän varasto suljetaan – 470 työpaikkaa vaarassa

    5. 5

      Wahlroos lahjoitti yli 60 miljoonan osakepotin perheenjäsenilleen – myi Sammon osakkeita yhden sentin hinnalla

    6. 6

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    7. 7

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Sote-uudistus: Jopa 60 000 suomalaista voi saada tuhansia euroja kuukaudessa omaan käyttöön

    10. 10

      Suomeen nousee 34 hirsipäiväkotia, ja sijoittajat riehaantuivat – ”Sisäilmaongelmat ovat todellisia”

    11. Näytä lisää