Disneyn miljardin taalan muodonmuutos

Julkaistu:

Disney sijoittaa California Adventure -teemapuiston muodonmuutokseen runsaat miljardi dollaria. Disneylandin naapurissa oleva puisto on ollut pettymys.
Disneyn johto on päättänyt sijoittaa 1,1 miljardia dollaria eli noin 793 miljoonaa euroa Kaliforniassa Disneylandin naapurissa olevaan puistoon California Adventureen, kertoo The Wall Street Journal -lehti.

Disney ei ole aiemmin sijoittanut näin suurta summaa teemapuiston uudistamiseen. Puistoa remontoidaan viiden vuoden ajan.

California Adventure -teemapuiston rakentamiseen käytettiin aikanaan miljardi dollaria ja sen kehittämiseen on kulutettu yli 100 miljoonaa dollaria. Puisto avattiin yleisölle vuonna 2001.

Viime vuonna puistossa kävi vajaat 6 miljoonaa vierailijaa, kun alkuperäinen tavoite oli 7 miljoonaa. Naapurissa Disneylandissa vietti aikaa lähes 15 miljoonaa ihmistä.

Disney haluaa tehdä California Adventuresta yhtä suositun kuin naapurinsa.

California Adventurea on moitittu siitä, että se ei erotu tavallisista huvipuistoista ja että sieltä puuttuu mielikuvitusta, The Wall Street Journal kertoo.

Puistoa laajennetaan noin viidellä hehtaarilla. Sisääntuloa on suunniteltu samantapaiseksi kuin Disneylandin pääkatu. Artikkelin mukaan se on tällä hetkellä sekalainen kokoelma Kalifornian tunnetuimpia maamerkkejä.

Uudistetuun puistoon rakennetaan muun muassa Autot-elokuvasta tuttu Syylari City. Muita Pixarin animaatioelokuvista kuten Toy Storysta tuttuja hahmoja kaavaillaan puistoon vetonauloiksi.

Teemapuistoa ei suljeta korjausten ajaksi ja lippujen hinnat pysyvät samoina. Pääsymaksu Disneylandiin tai California Adventureen maksaa aikuiselta 66 dollaria, vajaat 48 euroa.

Disneyllä on huvipuistoja ympäri maailman. Kalifornian Anaheimissa sijaitsevan Disneylandin lisäksi puistoja on Floridassa, Pariisissa, Tokiossa ja Hongkongissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    5. 5

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    9. 9

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    10. 10

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    6. 6

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    9. 9

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    10. 10

      IMF: Yhdysvallat ei ole enää talouskasvun veturi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    11. Näytä lisää