Tulosvaroitus vaihtaa TietoEnatorin toimitusjohtajan

Julkaistu: , Päivitetty:

Ohjelmisto- ja palvelutalo TietoEnatorin toimitusjohtaja Pentti Heikkinen on siirretty syrjään. Yhtiön tiedotteen mukaan Heikkinen siirtyy syrjään välittömästi. Hallituksen ja Heikkinen sopivat päätöksestä yksimielisesti. Päätös johtuu TietoEnatorin taloudellisesta kehityksestä.
TietoEnator sanoo, että ennakkotietojen mukaan yhtiön kolmannen neljänneksen liikevaihto kasvoi 10 prosenttia ja oli 404 miljoonaa euroa. Kolmannen neljänneksen orgaaninen kasvu oli 12 prosenttia ja liikevoitto ennen myyntivoittoja ja uudelleenjärjestelykuluja oli 25 miljoonaa euroa kun se vuotta aiemmin oli 28 miljoonaa euroa.

TietoEnator arvioi kuitenkin, että pääasiassa tuotepohjaisten liiketoimintojen kannattavuuden kehitys Banking & Insurance- ja Healthcare & Welfare -liiketoiminta-alueilla on odotuksia matalampi. Tämän johdosta TietoEnatorin koko vuoden liikevoitto ei saavuta edellisen vuoden 124 milj. euron tasoa.

Toimitusjohtajan varamies Åke Plyhm on nimitetty väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi siihen asti kun uusi toimitusjohtaja on nimitetty. Pentti Heikkinen jatkaa toistaiseksi hallituksen määräämissä erityistehtävissä.

Hallitus on aloittanut prosessin uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi yhtiön ulkopuolelta lähitulevaisuudessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    3. 3

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    4. 4

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    5. 5

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    6. 6

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    7. 7

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    8. 8

      Yleensä bensa kallistuu kesäksi – tänä vuonna ei

    9. 9

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    10. 10

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    6. 6

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    10. 10

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää