Työnantaja, huolehdi alaisesi unensaannista!

Univelka aiheuttaa taloudellisia menetyksiä, sillä se heikentää työtehoa ja voi edistää sairauksia.


Väsyneenä työnteko tökkii. Etenkin luovuutta ja keskittymistä vaativissa töissä työkyky heikkenee väsyneenä selvästi. Tarkkaavaisuus ja motoriikka kärsivät ja autolla ajo tai rakennustelineillä kiipeily voi olla kehnosti nukutun yön jälkeen suorastaan vaarallista.

Erikoistutkija Erkki Kronholm Kansanterveyslaitokselta huomauttaa, että yön valvomisen vaikutus vastaa promillen humalaa. Jokainen voi tällä perusteella miettiä, millainen oma toimintakyky on väsyneenä.

Pitkä univelka liittyy tutkimusten mukaan kohonneeseen kuolleisuusriskiin samoin kuin sydän- ja verisuonitauteihin, lihomiseen ja diabetekseen. Voi olla, että se myös nakertaa elimistön puolustusjärjestelmää siten, että pitkään kehnosti nukkunut sairastuu muita helpommin arkipäiväisiin tulehdus- ja virussairauksiin.

Yökukkuminen on yksityisasia, mutta koska nukkumisella on taloudellista merkitystä, yritysten olisi hyvä kiinnittää asiaan huomiota.

– Työnantajan kannattaisi luoda mahdollisuudet terveelle työajalle ja työrytmille, sanoo Kronholm.
Pitkä puurtaminen ylitöissä, töiden vieminen kotiin tai jatkuva käytettävissä oleminen eivät ole omiaan parantamaan unta. Varsinkaan, jos ne stressaavat. Täyttääkseen tehtävänsä unen pitää olla hyvää; ei katkonaista eikä ahdistunutta.

Unen tarve vaihtelee eri ihmisillä, mutta suurin osa väestöstä virkistyy 7–8 tunnin levolla. Arkivalvominen voidaan korvata viikonloppuna. Tämä onnistuu, jos univelka on kohtuullinen.

Ei tiedetä tarkkaan, mistä unen tarve johtuu. Kronholmin mukaan ajatellaan, että se liittyy aivojen ylläpitoon. Toimiakseen aivot vaativat huoltoa noin 16 tunnin valvomisen jälkeen ja huolto onnistuu vain nukuttaessa.

– Tämä on vähän kuin auton huolto: kun on ajettu tietty määrä kilometrejä, auto pitää viedä määräaikaishuoltoon. Sen aikana autolla ei voi ajaa.

Uni voi olla yhtäjaksoista tai yöllistä lepoa voidaan täydentää päivänokosilla. Kronholm kertoo, että ihmisellä on biologisena ominaisuutena 2-kuoppainen vireysrytmi. Ihminen on väsyneimmillään aamuyöllä, mutta toinen vireyskuoppa iskee iltapäivällä. Toisin kuin usein luullaan, se ei johdu lounaasta, joskin tuhti ateria voi vahvistaa sitä.

Useimmat yrittävät poistaa uuvahdustaan kahvilla, mutta Kronholmin mukaan parempi vaihtoehto olisi, että työnantaja sallisi vartin torkut työpaikalla.

– Työteho elpyisi lyhyiden päiväunien avulla ihan toisella tavalla kuin vain juomalla kahvia ja yrittämällä näytellä työpöydän ääressä työtätekevää, vaikka tosiasiassa on puoliunessa.

Jos yöunet jäävät jatkuvasti tunnin, pari liian lyhyiksi, vajetta ei pysty korvaamaan torkuilla. Silloin on muutettava elämäntapoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    4. 4

      Nordea takoi yli miljardin voittoa

    5. 5

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    6. 6

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    7. 7

      YIT:n tulos koheni selvästi – ”näkymät ovat valoisat”

    8. 8

      Suomalainen peliyhtiö Remedy aikoo listautua pörssiin

    9. 9

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    10. 10

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    10. 10

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää