Pam rekrytoi vääriä nimiä

Palvelualojen ammattiliitto on postittanut jäsenhankintakirjeitä myös alan ulkopuolisille henkilöille.


Pamin jäsenhankintapäällikkö Risto Sorsan mukaan liitto kohdistaa suoramarkkinoinnin ammattinimikkeisiin, joihin se on sopinut työehtosopimuksen.

Viime päivinä Pam on postittanut 60 000 rekrykirjettä. Sorsa myöntää, että postia tupsahtaa joskus muillekin kuin yksityisillä palvelualoilla työskenteleville.

– Niitä ei määrällisesti hirveän paljon ole, mutta totta kai joukkoon sellaisiakin mahtuu. Hankaluutta on ollut siinä, että onnistumme kohdentamisessa.

Syy on Sorsan mukaan väestötietojärjestelmässä, josta liitto henkilötiedot hankkii. Järjestelmään merkityt nimikkeet saattavat olla vanhoja.

– Elämäntilanteet muuttuvat, työpaikkoja vaihdetaan ja ammattiala muuttuu. Siinä ei väestötietojärjestelmä pysy perässä. Olemme kirjanneet materiaaliin selvästi, että jos ei työskentele yksityisellä palvelualalla, kirje ei aiheuta toimenpiteitä.

Palvelualan työntekijöiden suuri vaihtuvuus ja erillään sijaitsevat työpisteet vaikeuttavat uusien jäsenten tavoittamista. Pam on todennut suoramarkkinoinnin toimivaksi rekrytointikeinoksi.

Liiton keväällä tekemä kirjekampanja toi sille yli tuhat jäsentä eli reilun prosentin kaikista kirjeen vastaanottajista.

– Asiantuntijoiden mukaan suoramarkkinoinnissa 0,8 prosentin palaute on hyvä, joten olemme olleet tyytyväisiä. Emme me yhtään vähempään tyydy tälläkään kampanjalla, Sorsa sanoo.

Onko kirjeen saaneilta sivullisilta tullut palautetta?

– Asiatontakin palautetta tulee, mutta hirveän vähän. Yksittäiskappaleita on tullut, että henkilö on jo jonkun ammattiliiton jäsen ja haluaa vaihtaa, Sorsa vastaa.

– Me emme näitä vaihtoja ole tehneet. Ilmoitamme, että kannattaa olla sen alan liiton jäsen, jolla on töissä. Emme suorita mitään jäsenkalastusta.

Sorsan mukaan työntekijöiden järjestäytymisasteet vaihtelevat alasta riippuen. Kun varastopuolella lähes kaikki työntekijät kuuluvat liittoon, on järjestäytymisaste siivousalalla noin 50 ja kaupan sekä ravintola- ja majoitusalalla noin 70.

– Massaa ja potentiaalia kyllä on, mutta järjestäytymisasteissa on koko ajan parantamisen varaa. Tekemistä löytyy.

Sorsa kieltää, että rekrytointikampanja liittyisi millään tavalla tulevaan Pamin lakkouhkaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkija: Trumpin verouudistus iskisi nopeasti Suomeen

    2. 2

      Taktikoi muuttopäivällä – alemman vuokran voi saada kaksi kertaa vuodessa

    3. 3

      Minkä yhtiöiden lennoilla saa parasta ruokaa? Asiantuntija listasi 5 huippua

    4. 4

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    5. 5

      Takavuosien murheenkryynin etumerkki vaihtui plussaksi

    6. 6

      Osingon irrottaja UPM painoi pörssiä – Componenta loikkasi

    7. 7

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    8. 8

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    9. 9

      Pam ”herrojen vaatimuksesta”: Helsingin vetovoimaa ei korjata heikentämällä työehtoja

    10. 10

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    2. 2

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    3. 3

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    4. 4

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    5. 5

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    6. 6

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    7. 7

      Minkä yhtiöiden lennoilla saa parasta ruokaa? Asiantuntija listasi 5 huippua

    8. 8

      Terveydenhuollon ammattilaiset kummeksuvat sote-esitystä – Mikä on ”yleinen sairaus”

    9. 9

      Nobel-voittaja Holmström: Sote on valtava sotku – Obamacare varoitus Suomelle

    10. 10

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    9. 9

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    10. 10

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    11. Näytä lisää