Samsungin kännykkämyynti kasvaa reippaasti

Julkaistu: , Päivitetty:

Matkapuhelinvalmistaja Samsung myi kolmannella vuosineljänneksellä 47 prosenttia enemmän matkapuhelimia kuin vuosi sitten vastaavalla ajanjaksolla.
Eteläkorealaisen Samsungin kova kasvu johtuu amerikkalaisen Motorolan pahoista vaikeuksista.

Heinä–syyskuussa Samsung myi ensi kertaa yli 40 miljoonaa matkapuhelinta yhden vuosineljänneksen aika. Tarkka luku on 42,6 miljoonaa matkapuhelinta.

Samsung on vahvistanut markkina-asemaansa erityisesti Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Yhtiön myyntiä vauhditti erityisesti keskihintaisten ja kalliiden puhelimien kysynnän kasvu. Samsung on parantanut asemaansa 3G-puhelimissa, joiden myynti kasvoi myös kotimarkkinoilla Aasiassa.

Samsungin puhelimien keskihinta oli 151 dollaria eli noin 110 euroa. Yhtiön mukaan matkapuhelimien liikevoitto kasvoi selvästi tuotevalikoiman ja kustannusleikkausten takia. Telekommunikaatiotoimialan liikevoittoprosentti oli 12.

Toimialan liikevaihto kasvoi kahdeksan prosenttia vuoden 2006 heinä–syyskuusta ja liikevoitto 13 prosenttia. Kännyköiden osuus telekommunikaatiotoimialan liikevaihdosta oli 95 prosenttia.

Samsungin odottaa 3G-puhelimiensa myynnin kasvavan joulumarkkinoilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    8. 8

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    9. 9

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    10. 10

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää