Pankeille tulossa roima veropiikki

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtiovarainministeriön ehdottaa luopumista pankkien käyttämästä kaavamaisesta luottotappiovarauksesta. Vanhat varaukset tulisi purkaa kolmessa vuodessa.


Suomalaispankkien verotettava tulos paisuu miljoonilla euroilla tulevina vuosina. Esimerkiksi OP-Pohjola-ryhmässä summa nousee jopa miljardiin euroon. Samalla myös pankkien maksamien verojen määrä nousee selvästi.

Tuloslisäys johtuu valtiovarainministeriön ehdotuksesta, jolla luovutaan talletuspankkien, luotto- ja eläkelaitosten käyttämästä, verotuksessa vähennyskelpoisesta luottotappiovarauksesta.

Ehdotuksen mukaan pankkien on purettava vanhat varaukset kolmen vuoden kuluessa.

Pankkiala ei uudistuksesta hätkähdä – useaan otteeseen esillä ollut asia on vain jäänyt tekemättä. Sen sijaan alan mielestä VM:n ehdottama tuloutusaika vanhoille varauksille on liian lyhyt.

– Mikäli näitä tuloutetaan, on tuloutukselle annettava riittävän pitkä siirtymäaika. Ehdotettu kolme vuotta ei ole riittävä, johtaja Erkki Kontkanen Finanssialan keskusliitosta toteaa.

Pankit, luotto- ja eläkelaitokset ovat saaneet tehdä verotuksessa vähennyskelpoisen luottotappiovarauksen. Sen määrä verovuonna on ollut enintään 0,6 prosenttia luottolaitoksen saamisten määrästä. Purkamattomien luottotappiovarausten yhteismäärä ei ole saanut ylittää viittä prosenttia saamisten määrästä.

Vaikka pankit joutunevat nyt varaukset purkamaan, esimerkiksi tärkeisiin vakavaraisuustunnuslukuihin purulla ei ole merkitystä. Laskelmissa ensisijaisiin omiin varoihin luettavista luottotappiovarauksista on joka tapauksessa vähennetty verovelat.

Varauksen purku paisuttaa ainoastaan emopankin tuloslaskelman viimeistä riviä. Konsernin tuloslaskelmaan se ei vaikuta. Koska varauksen purku nostaa emopankin verotettavaa tulosta, tarkoittaa se emopankille myös aiempaa suurempaa verojen maksua.

Varauskäytännön lopettaminen vaikuttaa eniten kotimaisessa omistuksessa oleviin pankkeihin, jotka ovat käyttäneet varausmahdollisuutta innokkaasti. Esimerkiksi OP-Pohjola -ryhmän pankkien taseissa varausta on reilu miljardi euroa. Säästöpankit puolestaan arvioivat, että varauksen purku aiheuttaa yhteensä 50 miljoonan euron verovaikutuksen.

Talous- ja rahoitusjohtaja Harri Luhtala Osuuspankkikeskuksesta kertoo, että varauskäytäntö on ollut pankeille hyvä ja edullinen tapa varautua huonoja aikoja varten.

– Luottotappiovaraus on merkinnyt käytännössä sitä, että pankin tulosta on siirretty luottotappiovaraukseksi ja se ei ole ollut veronalaista tuloa, Luhtala sanoo.

– Nyt pankin liiketoiminnallinen tulos on kokonaisuudessaan veronalaista tuloa ja pankki joutuu tai pystyy näin varautumaan tuleviin tappioihin keräämällä puskureita omiin pääomiin tuloksen kautta.

Vaikka Luhtala ei järjestelmän poistumisesta hyvillään olekaan, hän näkee VM ehdotuksessa myös hyvää.

– Saamisista kirjattujen arvonalentumisten vähennyskelpoisuus on poikennut aika paljon riippuen siitä missä päin Suomea niitä on tehty. Saamisista kirjattujen arvonalennusten osalta kirjanpito tulee nyt toimimaan enemmän verotuksen pohjana.

Maltillisesti uudistukseen suhtautuu myös Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja Markku Ruutu. Vaikka varauksen poistaminen ymmärrettävää onkin, Ruutun mielestä järjestelmän säilyttämisellekin olisi ollut edellytyksiä.

– Yhteiskunnan etu on, että verotuotto olisi tasainen. Molemmat osapuolet voisivat nähdä odotusarvona, että tuotto kehittyy tasaisesti eikä hypähtele, Ruutu pohtii.

Pankkien luottotappiovarauksen poistaminen kuuluu hallituksen esitykseen elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta. Esityksen pääpaino on kansainvälisen tilinpäätöskäytäntö IFRS:n verotukseen aiheuttamissa muutoksissa. Esitys annetaan eduskunnalle tämän syksyn aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    7. 7

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    8. 8

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    9. 9

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    10. 10

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    4. 4

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää