Suomalainen johtaja on yksinäinen

Suomalaisyritysten johtajista jopa 81 prosenttia tuntee itsensä yksinäiseksi.


Suomalainen johtaja on pohjoismaisia ja virolaisia kollegoitaan yksinäisempi. Yksinäisyyden taustalla saattaa olla puhumattomuus, sillä yli puolet suomalaisista johtajista kokee johtajuuden ongelmista keskustelemisen vaikeaksi. 

Yksinäiseksi itsensä kokevat ovat myös väsyneitä. Yksinäiset johtajat vaativat itseltään ja alaisiltaan enemmän kuin ne, jotka eivät koe johtajan roolia yhtä yksinäiseksi.

Yli puolet suomalaisista johtajista (58 prosenttia) kokee avoimen keskustelun johtajuuden ongelmista vaikeaksi.

– Uskon, että kaikki on kiinni siitä, millaisen keskustelukulttuurin johtaja pystyy luomaan yhteisöönsä, sanoo Kemiran pääjohtaja Lasse Kurkilahti.

Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Satu Huber arvelee, että johtajien yksinäisyyden kokemuksessa voi olla kysymys myös itsetuntemuksen puutteesta.

– Jos ei tunne omia heikkouksiaan ja vahvuuksiaan, voi olla vaikea koota sellaista johtoryhmää, jonka osaaminen täydentäisi parhaalla mahdollisella tavalla omaa osaamista.

Tutkimuksen teki MPS.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    3. 3

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    5. 5

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    6. 6

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    7. 7

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    8. 8

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      Punnan lasku jatkui Manchesterin iskun jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    10. 10

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää