Lääkeyhtiö pyörittää ikäihmisten jutteluvirastoa

Julkaistu: , Päivitetty:

Lääkeyhtiö Leiraksen yhteiskuntavastuukampanja herättelee tänä syksynä keskustelua vanhusten yksinäisyydestä. Vanhuksille on luvannut antaa aikaansa muun muassa Leiraksen toimitusjohtaja Hele-Hannele Aminoff.
Leiras auttaa -kampanja pyytää ihmisiä käyttämään nykyistä enemmän aikaa vanhusten hyväksi. Sysäyksen kampanjaan antoi tutkimus, jonka mukaan joka kolmas yli 65-vuotias suomalainen kokee olevansa yksinäinen.

– Minulla itselläni oli läheiset suhteet isovanhempiini ja omia vanhempiani tapaan monta kertaa viikossa. Siksi tuntuu pahalta, että niin moni vanhus jää muuten hyvästä hoidosta huolimatta yksin, Leiraksen toimitusjohtaja Hele-Hannele Aminoff sanoo.

Kampanjan näkyvin osa on Helsingin Postitalossa tämän viikon ajan toimiva Ikäihmisten jutteluvirasto, joka on avoin kaikille juttuseuraa kaipaaville.

Virastossa on aina paikalla myös Leiraksen työntekijöitä.

Leiras auttaa -hanke on jatkoa viimevuotiselle Leiras kiittää -kampanjalle, joka tuotti lähes 6 000 kiitosta terveydenhuollon ammattilaisille.

Päänsoittaja Vaclavin vauhdittama kampanja ylitti Aminoffin mukaan kaikki odotukset ja toi mukavasti näkyvyyttä Leirakselle, jonka brändi oli päässyt pölyttymään.

Myös nyt käynnissä olevaa kampanjaa tehdään tutuksi tv-mainoksella. Sen on Päänsoittajan tavoin suunnitellut markkinointitoimisto Bob Helsinki.

Kampanjaan liittyy myös leirasauttaa.fi-verkkosivusto, johon voi käydä kirjaamassa oman lupauksensa ajan antamisesta.

Leiras lahjoittaa oman henkilöstönsä aikaa vapaaehtoistyöhön sitä enemmän, mitä enemmän lupauksia kertyy.

Leiraksen rahavaroihin kampanja tekee noin puolen miljoonan euron loven.

– Se on aika vähäinen summa, jos saamme keskustelun heräämään, Aminoff toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    5. 5

      Uusi pankki yrittää Suomeen – norjalainen Monobank toimii vain netissä

    6. 6

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      Aktia: Suomen talouskasvu vaatii nyt uusia rakennuspalikoita

    9. 9

      Medialiitto: Viime vuonna alkanut kasvu jatkuu media-alalla

    10. 10

      Suomen ensimmäinen sähkölautta starttaa juhannuksena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    10. 10

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää