Britit huolestuivat arabisijoittajien tulosta

Julkaistu:

Brittien mukaan etenkin öljymaiden kasvaneet omistukset länsimaisissa yhtiöissä eivät tuo yhtiöille lisäarvoa.
Etenkin rahastot ovat kasvattaneet omistuksiaan länsimaisissa yhtiöissä. London School of Economicsin johtajan Howard Daviesin mielestä ne eivät tuo lisäarvoa ostamiinsa yhtiöihin.

Daviesin mukaan Britannian bisnesväki pelkää valtiollisten rahastojen tuloa. Kiinan, Venäjän ja useiden arabimaiden rahastot ovat aktivoituneet sijoittamaan varojaan länsimaiden yhtiöihin.

Niiden yritysostot poikkeavat kuitenkin olennaisesti  tavanomaisista yritysten kesken käytävistä kaupoista.

– Nämä sijoittajat eivät osta yhtiöitä johtaaseen niitä paremmin. Esimerkiksi Dubain tulo Ruotsin pörssin omistajaksi ei tuo pörssille lisäosaamista, Davies sanoo.

London School of Economicsin johtajana hänellä on näköalapaikka brittiläiseen ja eurooppalaiseen liike-elämään. Ennen LSE:tä hän oli toisen LSE:n, London Stock Exhangen johtaja.

– Uskon, että valtiolliset sijoitukset nousevat myös poliittiseksi kysymykseksi. Vaikka asia ei koko äänestäjäkuntaa tavoiteltaessa ole kovinkaan merkittävä, niin liike-elämän mielestä se täytyy tuoda esille, Davies sanoo.

Länsiyritysten keskinäisissä kaupoissa motiivina on yleensä yrityskoon kasvattamisen lisäksi entistä paremmin johdetun ja kilpailukykyisemmän yksikön synnyttäminen.

Yhdistyvä tietotaito ja päällekkäisyyksien poistaminen tuo ainakin teoriassa aikaisempaa paremmat menestymismahdollisuudet.

– Tällaisia motiiveja valtioiden ostoissa ei ole.

Britit ovat perinteisesti olleet muita eurooppalaisia avoimempia ulkomaisille yrityksille. Lontoon City on toivottanut kaikkien maiden pankit tervetulleiksi neliömaililleen eikä kansallisuudesta johtuvia rajoituksia ole ollut.

Huoli valtiorahastoista voi kuitenkin saada brititkin mukaan rajoitusten rintamaan.

EU:n talouskomissaari Joaquin Almunia ehti jo syyskuun alussa kritisoida valtiollisia rahastoja avoimuuden ja läpinäkyvyyden puutteesta.

Almunia sanoi, että etenkin aasialaisten rahastojen eurooppalaisia sijoituksia saatetaan rajoittaa, jos nämä eivät kerro toiminnastaan nykyistä enempää.

– On syytä kysyä näiltä rahastoilta, minkälaisiin kohteisiin ja millä kriteereillä ne sijoituksiaan tekevät.

Almunian mukaan EU:n tulee voida reagoida, jos nämä rahastot ryhtyvät sijoittamaan strategisesti tärkeille sektoreille.

Ne eivät ehkä vielä ole mukana esimerkiksi puolustusvälineteollisuudessa, mutta pankki- ja pörssitoiminnasta ne ovat olleet erityisen kiinnostuneita.

Investointipankki Morgan Stanleyn selvityksen mukaan valtiolliset rahastot ovat investoineet viime vuoden alun jälkeen 35 miljardia dollaria pankkien ja muiden rahalaitosten osakkeisiin.

Niillä on omistuksia muun muassaw Barclays-pankissa, Deutsche Bankissa, Lontoon pörssissä, Nasdaqissa ja pohjoismaisessa OMX:ssä.

Valtiollisten rahastojen omistukset voivat tuoda rahamarkkinasektorille poliittisia riskejä, kun viime kädessä valta on näitä rahastoja hallitsevilla valtioilla.

Britannian kolmanneksi suurin supermarketketju J Sainsbury´s myytäneen pian Qatarin valtion omistamalle Delta Two -sijoitusyhtiölle. Supermarketin hallitus ja johto ovat valmiita suosittelemaan kauppaa.

Brittilehdistössä ostajia on arvosteltu liian salaperäisiksi. Esimerkiksi tietoja siitä, kuinka iso osa kauppahinnasta rahoitettaisiin velalla, ei ole helppo saada.

Supermarketkauppa ei kuitenkaan ole sellainen strateginen ala, että valtion tulisi olla huolissaan toisen valtion tulosta maaperälleen. Kaupan väki voi kylläkin ihmetellä, mitä lisätaitoja qatarilaisomistus voi brittimarketille tuoda.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää