Syysmasennus voi viedä voimat töissä

Julkaistu: , Päivitetty:

Masennuksen perimmäisistä syistä pitäisi pystyä puhumaan työpaikalla avoimesti ja ajoissa.

Syksy voi olla monelle vuoden mieluisin vuodenaika, toisille taas pahin mahdollinen.

Jos kotona on raskasta, yhteinen kesäloma perheen kanssa on mennyt mönkään, työssä painaa stressi eikä uuden työpaikan haussakaan tärppää, on kasassa liki henkilökohtaisen katastrofin ainekset.

Jos sattuu vielä kuulumaan siihen noin 10 prosentin ihmisjoukkoon, jonka elimistö kaipaa virkistykseksi normaalia enemmän luonnonvaloa, voi kaamosaika olla se viimeinen tekijä, joka taittaa kamelin selän.

Medivire Työterveyspalvelujen työterveyspsykologi Erkki Kuivasniemelle syysmasennuksen ja työuupumuksen yhteys on tuttu. Rohtokin on toisaalta yksinkertainen. Parhaiten tepsii avoin ja ajoissa käyty keskustelu joko esimiehen, läheisen työkaverin tai työterveyshuollon ammattilaisen kanssa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Työelämä ja työyhteisöt ovat muuttuneet monimutkaisemmiksi, mutta kissa on pystyttävä nostamaan edelleen pöydälle vaikeissakin asioissa.

Kuivasniemen mukaan yritykset ovat jo oppineet kiinnittämään huomiota henkilöstön fyysiseen jaksamiseen. Nyt olisi psyyken vuoro. Jos osa väestä alkaa uupua työtaakan alle, pitää hälytyskellojen soida ajoissa.

– Jos työyhteisölle haluaa järjestää jotain virkistystä ja yhteistoimintaa, niin syksy on siihen hyvä ajankohta. Pikkujoulu ei välttämättä täytä näitä tarpeita, opastaa Kuivasniemi.

Toki syksy voi ottaa koville, vaikka työ- ja kotiasiat olisivatkin kunnossa. Kun illat pimenevät ja eikä valoisaan aikaan ehdi ulkoilemaan, alkaa elämä helposti tympiä ja sohva houkuttaa.

– Hyvä ja monipuolinen ruokavalio sekä riittävä liikunta ja vapaa-aika pitävät mielen virkeämpänä. Toki kirkasvalolampuistakin on hyötyä. Monet ovat hankkineet niitä hyvin tuloksin sekä työpaikoille että kotiin, kertoo Kuivasniemi.

– Kaikkein tärkeintä on kuitenkin puhua vaikeistakin asioista ajoissa, hän lisää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    3. 3

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    6. 6

      Analyytikko: Tikkurila etsii uuden toimitusjohtajan isoa remonttia varten

    7. 7

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    8. 8

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    9. 9

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    10. 10

      Hallitus selvittää kolmen valtionyhtiön listaamista pörssiin – ”Nyt tarvitaan poliittista päätöksentekoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    8. 8

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää