Valot pois -säästöt jäävät laimeiksi

Osa Helsingin keskustan rakennuksista sammuttaa julkisivuvalaistuksensa maanantaina iltakahdeksalta. Symbolisen tempauksen todelliset säästöt jäävät vähäisiksi.
Valot ovat pois viisi minuuttia. Tarkoitus on herättää ihmiset miettimään turhaa energiankulutusta.

Tempaus kuuluu energia-asiantuntijayhtiö Motivan järjestämään valtakunnalliseen energiansäästöviikkoon. Mukana ovat WWF ja YleX.

Motivan viestintäpäällikkö Kirsi-Maaria Forssellin mukaan idea julkisivuvalojen sammutukseen napattiin Sydneysta ja Pariisista.

– Ei sillä varmaan säästöjä saada aikaan. Tarkoitus on herättää huomiota siihen, millä säästöjä saadaan, Forssell sanoo.

Illalla pimenevät esimerkiksi Eduskuntatalo, Kiasma, Lasipalatsi, Postitalo, Stockmann ja Tuomiokirkko. Katu- ja sisävaloja ei sammuteta turvallisuussyistä.

Mutta ehtivätkö ihmiset viidessä minuutissa edes huomata, että valot ovat pois?

Forssellin mukaan ehtivät. Hän painottaa, että tarkoitus on herättää huomiota, muttei häiriötä.

– Viisi minuuttia on aika, jossa valojen sammumisen kyllä huomaa. Ajan ei tarvitse olla pidempi herättääkseen huomiota, hän vastaa.

– Jos kotonakin laittaisi turhat valot pois viideksi minuutiksi, saattaa olla, että ne jäisivät laittamatta takaisin päälle kokonaan.

Kaikkiaan energiansäästöviikkoa vietetään yli 260 yrityksessä ja yhteisössä eri puolilla maata. Kansaa kannustetaan kutistamaan sekä sähkölaskuaan että ilmastonmuutosta.

Se onnistuu esimerkiksi sammuttamalla turhat valot ja laitteet. Jos kodin sisälämpötilaa alentaa asteella, laskee sähkölasku järjestäjien mukaan viisi prosenttia.

Motiva on järjestänyt energiansäästöviikkoja vuodesta 1997.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    8. 8

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    9. 9

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    10. 10

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    5. 5

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    8. 8

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    9. 9

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    10. 10

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää