Halonen jää ilman lautasta Lissabonissa

Julkaistu:

Presidentti Tarja Haloselle ei löydy tilaa EU:n epävirallisesta Lissabonin huippukokouksessa. Isäntämaa Portugali on rajoittanut valtuuskuntien koot niin, että joka maasta voi olla vain yksi päämiestason edustaja.
Tila on tiukoilla muutenkin, suomalaisia ministereitä ja virkamiehiä pääsee paikalle kaikkiaan kaksitoista. Kokous pidetään Portugalin pääkaupungissa 18.-19. lokakuuta, ja sen päätavoite on hyväksyä kariutuneen perustuslakisopimuksen tilalle tulevan uudistussopimuksen teksti.

Lissaboniin lähtevät näillä näkymin pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) todennäköisesti maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r.), jonka vastuulla ovat EU:n sopimusneuvottelut. Ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) saattaa myös lähteä mukaan.

EU:n huippukokoukset ovat nykyään useimmin Brysselissä, mutta epävirallisia kokouksia pidetään toisinaan jäsenmaissa. Jäsenmaat ovat ottaneet käytännöksi, että osanotto on näissä rajatumpi, eikä tuplaedustusta ole sallittu.

Vanhanen on näin ollen edustanut Suomea itsekseen Britannian puheenjohtajuuskaudella Hampton Courtissa vuonna 2005, Berliinissä tänä keväänä sekä viime vuonna Suomen puheenjohtajuuskaudella Lahden huippukokouksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Kiina harkitsee avautuvansa lisää ulkomaisille sähköauton valmistajille

    3. 3

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    4. 4

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    6. 6

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    7. 7

      Norjan öljyrahaston arvo ylitti 1 000 miljardin dollarin rajapyykin ensimmäistä kertaa

    8. 8

      Etlan tutkimusjohtaja: Palkkaneuvottelut ovat talouden akuutein riski

    9. 9

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    10. 10

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    2. 2

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    3. 3

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    6. 6

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    7. 7

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    8. 8

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Tulot jopa 5000 e/kk, mutta rahat eivät silti riitä – näin hyvätuloinen suistuu köyhyyteen

    7. 7

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    8. 8

      Töihin peruskoulupohjalta ja ilman kokemusta, palkka jopa liki 4 000 €/kk – töitä on taas tarjolla

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää