Jälkeläiset tilille Pinochetin kavalluksista

Chilen oikeuslaitos pidätti eilen torstaina edesmenneen diktaattori Augusto Pinochetin kaikki perheenjäsenet sekä avustajat epäiltynä julkisten varojen kavaltamisesta ja rahojen kätkemisestä amerikkalaisen Riggs-pankin tileille.
Kenraali Augusto Pinochet oli avannut Washingtonissa pääpaikkaansa pitävässä pankissa 130 nimeään kantavaa salaista tiliä, joihin oli talletettu 27 miljoonaa mustaa dollaria vuosina 1973–2003.

Talousrikostutkijat epäilevät, että tuosta summasta 8,2 miljoonaa on kähvelletty suoraan valtion kassasta.

Tilit paljastuivat Yhdysvaltain senaatin käynnistämissä tutkimuksissa jo vuonna 2004, mutta Chilen oikeuslaitos ei ehtinyt koskaan panna Pinochetia tuomiolle.

Hän vetosi pitkään ikäänsä ja dementiaan, joka säästi hänet kuulusteluilta. Pinochet kuoli 91-vuotiaana viime vuoden joulukuussa.

Nyt Pinochetin leski Lucia Hiriart käyttää samaa taktiikkaa. Hän pakeni eilen Santiagon sotilassairaalaan vedoten korkeaan verenpaineeseen.

Pinochetin viiden lapsen lisäksi selliin joutui 17 muuta henkilöä, joiden kaikkien epäillään osallistuneen talousrikosten tekoon pääasiassa kenraali Pinochetin käskystä.

Pidätettyinä ovat Pinochetin entinen sihteeri Monica Ananias ja lakimies Gustavo Collao. Ainakin kolme eläkkeellä olevaa armeijan kenraalia ovat syytettyjen joukossa.

Chilen oikeuslaitoksen toiminta on herättänyt aina ulkomaita myöten arvostelua, koska vakavia ihmisoikeusrikkomuksia armeijan tuella vuosina 1973–1990 tehnyt Pinochet ei joutunut koskaan edes näistä rikoksista syytettyjen penkille.

Tämän hetken tietojen mukaan sotilasdiktatuurin aikana maassa kuoli tai hävisi 3 000 ihmistä. Kidutettavaksi joutui vähintään 28 000 ihmistä, mutta määrä voi olla paljon suurempi, sillä kaikki kidutusleireillä käyneet eivät ole uskaltaneet vieläkään ilmoittautua.

Myös nykyinen presidentti Michelle Bachelet joutui äitinsä kanssa samalle kidutusleirille,
jossa hänen isänsä kuoli.

Bachelet lähti tämän jälkeen maanpakoon ensin Australiaan ja sitten Itä-Saksaan. Chilestä lähti sotilasvaltaa pakoon satojatuhansia vasemmistolaisia, joista 300 tuli Suomeen.

Henkilökohtaisista kokemuksistaan huolimatta Bachlet ei ilakoinut torstaina ainakaan julkisesti Pinochetien pidätystä, vaan hän sanoi odottavansa rauhallisena oikeuden tuomioita.

– Kukaan Chilessä ei ole lain yläpuolella, hän vakuutti.

Presidentti joutuu olemaan kieli keskellä suuta, sillä maa on edelleen poliittisesti kahtia jakautunut. Osa kansasta uskoo, että ilman Pinochetia maa olisi joutunut Kuuban tavoin Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    7. 7

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    8. 8

      Fortum teki ison omistusjärjestelyn Norjassa

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Tokmannin osake sukelsi, Tecnotreen kiri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää