Roche odottaa lääkekännykkää

Julkaistu:

Sveitsiläinen lääkeyhtiö Roche odottaa kännyköiden auttavan tulevaisuudessa terveydenhuoltoa. Roche ja Nokia ovat muiden yrityskumppaniensa kanssa kehittämässä kännyköihin omaa standardia, jonka avulla terveystietojen välittäminen kännykän kautta lääkärille helpottuu.
Odotamme tällaista telelääketieteen kännykkästandardia ehkä neljässä vuodessa, sanoo Rochen diabetestuotteiden päällikkö Eberhard Bauer Taloussanomille Baselissa.

– Se olisi vastaavanlainen helpotus kuten kännykköjen yhtenäinen gsm-järjestelmä

Bauer sanoo Rochen tehneen Nokian kanssa yhteistyötä jo 1990-luvulla esimerkiksi veren sokerimittarin ja kännykän yhdistämisessä.

– Kännykät uudistuvat kuitenkin niin usein, ettei tuotteita ole järkevä yhdistää.

Lääke- ja teleyhtiöiden yhteistyöjärjestöön Continua Health -liittoon kuuluvat Nokian ja Rochen lisäksi lääkeyhtiöistä esimerkiksi Pfizer ja it-yhtiöistä IBM, Intel ja Siemens.

Roche käytti pilottikokeissaan Espanjassa 1990-luvun lopulla kännyköitä sokeri- ja muiden terveysarvojen mittaamiseen ja tietojen välitykseen potilaan ja lääkärin välillä. Nyt vastaavat kokeet on tarkoitus aloittaa Saksassa.

– Aloite näihin on tultava maista itsestään, kussakin maassa on niin erilainen tilanne, Bauer sanoo.

Euroopan unioni on puolestaan testaillut E-terveys-järjestelmässään kännykkää terveydenhoidon apulaisena muun muassa Ranskassa ja Britanniassa.

Bauer kertoi telelääketieteen edistymisestä yhtiön diabetes-seminaarissa. Diabetes on maailman neljänneksi tappavin sairaus.

Maailmassa on nyt noin 150 miljoonaa diabetestä sairastavaa ja heidän määränsä odotetaan kasvavan vuonna 2030 366 miljoonaan.

Tauti tappaa maailmanlaajuisesti yhden ihmisen kymmenessä sekunnissa, ja ongelma vain pahenee, kun ihmiset lihavoituvat. Terveellinen ravinto ja liikunta ehkäisevät elintasotautia.

Sokeritautia ehkäistään ja hoidetaan kaikkiaan yli 230 miljardilla dollarilla ja parinkymmenen vuoden kuluttua siihen uppoaa yli 300 miljardia dollaria. Valtioiden terveysbudjeteista menee diabetesin hoitoon noin kymmenen prosenttia.

Roche on diabetes-diagnostiikan johtaja. Lähes viiden miljardin euron diagnostiikka-markkinoista sillä on kolmannes, sekä vajaan miljardin euron insuliinituotemarkkinoista noin 16 prosenttia ja markkinoiden kakkosrooli Medtronicin jälkeen.

Puolen vuoden aikana Roche myi diabetes-diagnostiikkaa enemmän kuin suosittua lintuflunssalääke Tamifluta.

Puolet diabetestä sairastavista ei tiedä taudistaan.

– Moni huomaa vasta sydänkohtauksen saatuaan, että sairastaakin sokeritautia, sanoo Rochen Diabetes-osaston johtaja Burkhard Piper.

Sokeritautiin liittyvät usein lisäksi maksavaivat ja sokeutuminen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    5. 5

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    6. 6

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      Uusi pankki yrittää Suomeen – norjalainen Monobank toimii vain netissä

    9. 9

      EU siunasi Arevan pilkkomisen

    10. 10

      Suomalaisten talousluottamus huipussa – tätä se oikeasti tarkoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    11. Näytä lisää