Aspocompin näkymät heikentyneet edelleen

Julkaistu:

Aspocomp ilmoitti tänään, että konsernin kassavirta jatkuvista liiketoiminnoista ei todennäköisesti saavuta nollatasoa vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Raskaasti tappiollisen piirilevyvalmistaja Aspocompin näkymät ovat synkentyneet edelleen. Yhtiön mukaan syynä ovat lähinnä odotettua pienempikatteiset tuotteet Kiinan tehtaalla.

Aspocomp kertoo myös maksuvalmiutensa heikentyneen edelleen. Operatiivista toimintaa harjoittavien Oulun ja Kiinan tehtaiden kassavirrat ovat kuitenkin positiivisia.

Aspocomp arvioi, että konsernin kannattavuus ilman kertaeriä pysyy viime vuoden tasolla. Koko vuoden tuloksesta tulee selvästi tappiollinen.

Aspocompin mukaan yhtiö jatkaa aktiivisesti kumppanuusneuvotteluja ja pankkien kanssa tehtyjä rahoitusjärjestelyjä.

Aspocompin toisen neljänneksen tulos ennen veroja oli 37,9 miljoonaa euroa miinuksella, kun vuotta aikaisemmin tappiota kertyi 5,6 miljoonaa euroa.

Tuloksen huomattava lasku johtui lähinnä Salon tehtaan alaskirjauksista ja 10,1 miljoonan euron korvauksista yhtiön entisille työntekijöille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    10. 10

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää