Numeron siirto tasoittui

Matkapuhelinnumeroiden siirtomäärät ovat asettuneet keskimäärin noin 40 000 kappaleeseen kuukaudessa kuluvan vuoden aikana, Numpacin tilastot kertovat.


Vuoden kolmannella neljänneksellä matkapuhelinnumeroita siirrettiin 113 307 kappaletta, mikä merkitsi 6444 siirron vähennystä vuoden takaisesta.

Suomalaisista matkapuhelinasiakkaista 1,43 miljoonaa on vaihtanut operaattoriaan yhden kerran. Kaksi kertaa operaattoriaan vaihtaneita on hieman yli 636 000, ja kolme tai useampia vaihdoksia on tehnyt vähän alle 350 000 asiakasta.

Kiinteän verkon siirtomäärät ovat pysyneet aikaisempien kuukausien tasolla ollen keskimäärin noin tuhat siirtoa kuukaudessa. Siirtoja tehtiin heinä-syyskuussa 3382 kappaletta.
 
Kaikki Suomessa tehtävät numeronsiirrot toteutetaan Numpacin hallinnoimalla tietokantaohjelmalla, jossa on tieto kaikista siirretyistä matkapuhelinnumeroista ja kiinteän verkon puhelinnumeroista.

Toimitusjohtajaksi Susanna Heikkinen

Suomen Numerot Numpac Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2003 toiminut Markku Brummer siirtyy toisen työnantajan palvelukseen. Numpacin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty Susanna Heikkinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    3. 3

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    4. 4

      Trump aloittaa selvityksen terästuonnin rajoittamisesta – ”Ratkaisevaa meille sekä taloudellisesti että sotilaallisesti”

    5. 5

      Vältä asuntosijoittajan 10 kuolemansyntiä

    6. 6

      Työntekijä veti johdot seinästä ja sai potkut – Posti tuomittiin maksamaan 43000 euron korvaukset

    7. 7

      Kikyn tavoite rapautuu – metsäteollisuus hylkäsi yhteisen vientivetomallin

    8. 8

      Stressitestit julki – Nordea ja OP saivat puhtaat paperit, Italian kriisipankki Euroopan kehnoin

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Verbatim tarjoilee korppuja vastakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää