Helsinki-Vantaan Technopolis lähestyy "puolenvälin krouvia"

Huipputekniikan toimintaympäristöihin erikoistunut Technopolis käynnistää Helsinki-Vantaan teknologiakeskuksen viidennen vaiheen toteuttamisen.
Yhtiön mukaan viides vaihe valmistuu syksyllä 2008. Kohteen koko on noin 6700 bruttoneliömetriä ja investointi vajaat viisitoista miljoonaa euroa.

- Lähestymme nyt puolenvälin krouvia, Technopoliksen toimitusjohtaja Pertti Huuskonen toteaa.

Kaikkiaan kompleksi käsittää valmiina kymmenkunta rakennusta ja 65 000 neliömetriä. Kokonaisuus on lopulta noin puolen kilometrin pituinen.

Kun filosofiana on rakentaa teknologiakeskusta näin pala kerrallaan, niin onko vaarana, että ensimmäisen palasen tietoliikenneyhteydet esimerkiksi ovat vanhentuneita siinä vaiheessa, kun viimeinen osa valmistuu?

- Ensimmäinen vaihe on ollut toki pakko suunnitella niin, että ratkaisuja voidaan kehittää jatkossa. Luultavasti lähivuosina siirrymme langattomaan maailmaan ja siinä mielessä voi olla, että Helsinki-Vantaan ensimmäisten vaiheiden kaapeloinnit tulevat kolmen vuoden päästä olemaan jo reliikkejä.

Huuskonen kuitenkin korostaa valmiinkin keskuksen olevan sen verran tuore kokonaisuus, ettei vanheneminen ole iso ongelma.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Elisan tulos parani, vaikka kilpailu oli tiukkaa

    8. 8

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    9. 9

      Kullan ja öljyn hintasuhde ylitti historiallisen rajan

    10. 10

      Katso mistä saa parhaan palkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää