Kai Mäkelä osti hiihtokeskuksen

Sijoittajana ja Alma Median suurimpana yksittäisenä omistajana tunnettu Kai Mäkelä on ostanut Suomutunturin hiihtokeskuksen toiminnot yhdessä liikemies Ahti Filppulan kanssa.


Hiihtokeskuksen myivät kasinomiljonääri Pekka Salmi ja Pirre Pasanen, joka peri kolmanneksen Suomu Oy:n osakkeista isänsä Pertti "Spede" Pasasen kuoleman jälkeen.

– Suomulla on hyvät mahdollisuudet nousta takaisin yhdeksi Lapin suosituimmista hiihtokeskuksista. On myönnettävä, että Suomu on jäänyt jälkeen Levin, Rukan ja Ylläksen kasvuvauhdista, Mäkelä sanoo.

Suomun tulevaisuus näyttää Mäkelän mukaan hyvältä, sillä sekä asiakkaat että henkilökunta ovat paikkaan tyytyväisiä. Alueen vetovoimaa lisää myös Suomen ensimmäinen lentomäki, jonka rakentaminen aloitettaneen kahden vuoden kuluttua.

Uusilla omistajilla on suunnitelmia hiihtokeskuksen kehittämiseksi, mutta suuremmat projektit kestävät useita vuosia.

– Tulevana talvena parannamme pieniä yksityiskohtia ja pidämme rinteet hyvässä kunnossa. Harkinnassa on myös lumilinnan tai -hotellin tekeminen, Mäkelä kertoo.

Suomun hiihtokeskus perustettiin vuonna 1965, ja seuraavina vuosikymmeninä se oli Lapin suosituimpia hiihtokeskuksia. Tehokkaammin kehitetyt Levi ja Ruka ajoivat Suomun ohi 1990-luvulla, ja hiihtokeskus teki kaksi konkurssia.

"Spede" Pasanen, Pekka Salmi ja Timo Niemelä ostivat hiihtokeskuksen vuonna 1998 ja sijoittajaryhmä on pyörittänyt toimintaa siitä saakka.

Iltalehti kertoi Suomun yrityskaupoista tiistaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    9. 9

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    10. 10

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    8. 8

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    6. 6

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    11. Näytä lisää