Uponor laski liikevaihdon kasvuennustetta

Uponor laskee tämän vuoden liikevaihdon kasvuennustettaan odotettua hiljaisempana alkaneen syksyn vuoksi.
Talo- ja yhdyskuntatekniikan järjestelmiin keskittynyt  yhtiö odottaa liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna pitkän aikavälin tavoitteiden mukaisesti eli vähintään kuusi prosenttia. Koko vuoden liikevoiton Uponor odottaa ylittävän viime vuoden tason.

Toisen neljänneksen jälkeen Uponor arvioi liikevaihdon kasvuksi tänä vuonna kymmenen prosenttia. Sama ennuste annettiin ensimmäisen neljänneksen jälkeen. Uusi kasvuennuste on nyt sama kuin helmikuun tulosjulkistuksen yhteydessä annettu.

Uponorin mukaan tuotteiden ja palveluiden kysyntä ei ole yltänyt johdon asettamaan tavoitteeseen. Kysyntä on jäänyt viime vuodesta erityisesti Saksassa ja Yhdysvalloissa, mutta myös joillakin muilla markkinoilla.

Lisäksi euron ja Yhdysvaltain dollarin kehitys vaikuttaa Uponorin lukuihin kielteisesti, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Uponor julkistaa osavuosikatsauksensa 26. lokakuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    8. 8

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    9. 9

      Fiva: Nordea suositti ikääntyneitä myymään kaikki sijoituksensa ja ostamaan pankin omia tuotteita

    10. 10

      Mitä jos perutaan kahvitauot? "Toisi nelinkertaisen vahingon"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää