Master Chief valmiina nujertamaan Hämiksen

Julkaistu: , Päivitetty:

Microsoft julkaisee odotetun ja kenties vieläkin enemmän hypetetyn Halo 3 -pelinsä tiistaina. Pelin odotetaan rikkovan ennätyksiä avauspäivänään, vaikka se ilmestyy ainoastaan teknisten ongelmien kolhimalle Xbox 360 -konsolille.
Talousuutisia pukkaava Forbes.com pitää lähes varmana, että Halo 3 rikkoo avauspäivän myyntiennätyksen koko viihteen saralla vieden kunnian Spider-Man 3 -elokuvalta, joka tuotti noin 107 miljoonan euron liikevaihdon ensimmäisen päivän aikana.

News.corpin IGN GamerMetricsin analyytikko Nick Williams esimerkiksi uskoo, että peliä myydään yli neljä miljoonaa kappaletta lokakuun loppuun mennessä.

Microsoft odottaa peliltä paljon. Sen on määrä auttaa nostamaan yhtiön peliyksikkö vihdoinkin voitolliseksi. Aiemmin tänä vuonna Microsoft lopultakin myönsi, että Xbox 360:ssa todella on kuin onkin systeeminen vika, joka aiheuttaa laajalti konsolien hajoamisia.

Scifipeli Halo 3 edeltäjineen eroaa monista muista ammuskelupeleistä muun muassa tarkkaan mietityllä taustatarinallaan. Päähahmona on soturi Master Chief, joka puolustaa Maata avaruusolennoilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    4. 4

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    9. 9

      Ensi viikonlopun it-rekrytointimessut jäävät pitämättä

    10. 10

      Unelmatalo vei rahat ja hermot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää