Kolumni: Lähes mahdoton tehtävä

Julkaistu:

Suomen vaikeimpia johtamistehtäviä on Suomen kansallisoopperan pääjohtajuus. Seuraavaksi siinä saa kokeilla kykyjään Yleisradion ohjelmistojohtaja Päivi Kärkkäinen, 52.
Päivi Kärkkäinen on menestynyt Yleisradiossa hienosti. Alaiset kiittävät häntä johdonmukaiseksi ja paineensietokykyiseksi johtajaksi.

Kärkkäistä ei ole vielä nimitetty, hän on hallituksen ehdokas tehtävään. Hänestä saa lausua mielipiteensä myös henkilöstö, joka onkin jo ehtinyt epäillä Kärkkäisen pätevyyttä jopa talousasioissa.

Hänet voidaan kuitenkin nimittää vasten henkilöstön näkemystä, mutta silloin uuden pääjohtajan ja henkilöstön välit ovat tuoreeltaan jännitteiset. Uusi pääjohtaja saisi alkaa kamppailun organisaation muutosta vastustavaa mustaa energiaa vastaan, joka leimahtaisi jälleen näkyväksi sopivan ay-johtajan kipinästä.

Edellinen pääjohtaja Erkki Korhonen joutui eroamaan kesäkuussa. Hänen syntinsä oli henkilökunnan silmissä se, että hän ryhtyi säästämään ja lomautti oopperan henkilökunnan kesäksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Oopperan väki nousi kapellimestari Mikko Franckin johtamana barrikadeille ja onnistui suistamaan Korhosen vallasta. Nyt on kuitenkin kyyti kylmempää.

Oopperassa on uusi tervehdyttämisohjelma, joka supistaa esitysmääriä viidenneksellä, henkilökuntaa supistetaan 50:llä ja vierailuja vähennetään. Silti hallituksen puheenjohtaja Sirkka Hämäläinen toivoo, että katsojamäärät kasvaisivat.

Päivi Kärkkäisellä on tässä tekemistä. Onnistuessaan hänestä tulee kaikkien ihailema muutosjohtaja, epäonnistuessaan toivottavasti hänestä todetaan, että tehtävä oli mahdoton. Kululeikkauksilla on vaikea saada suosiota ja nostaa laatua.

Korhonen on intohimoinen oopperaihminen. Hän katsoi lähes joka näytöksen ja sai kansainvälisillä kontakteillaan hienoja vierailuja oopperaan.

Korhosella oli varmasti puutteita. En tiedä, annettiinko hänelle mahdollisuus korjata virheensä vai tehtiinkö hänestä vain syntipukki.

Uusi pääjohtaja tarvitsee hallituksen selkeän tuen. Häntä pitää myös johtaa selkeästi ja antaa mahdollisuus korjata virheitä. Henkilöstö ei voi sivuharrastuksenaan vaihtaa pääjohtajia.

Suomen vaikeimmasta johtamistehtävästä ei voi selvitä, jos ei ole hallituksen aitoa tukea. Henkilöstön, median ja muun yhteiskunnan paine tulee olemaan kova. Ei heti, mutta muutaman vuoden kuluttua.

Korhonenkin hurrattiin toiselle kaudelle, mutta muuttuikin yhtäkkiä kelvottomaksi pääjohtajaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    2. 2

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    9. 9

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    10. 10

      Miksi mökistä yritetään kiskoa ylihintaa? ”Monet joutuvat luopumaan itselleen rakkaasta mökistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    7. 7

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää