Tv-sarjojen nettikatselu lisääntynyt huimasti Yhdysvalloissa

Lähes viidennes yhdysvaltalaisista verkon käyttäjistä katselee tv-sarjoja tietokoneeltaan. Määrä on kaksinkertaistunut vuodessa, ja vuoden päästä nykyisen määrän arvellaan kaksinkertaistuvan jälleen.


Forrester Researchin mukaan 18 prosenttia verkon käyttäjistä katselee suosikkisarjojaan tietokoneen ruudulta. Nousua viime vuodesta tulee sata prosenttia ja ensi vuodeksi odotetaan samanlaista kasvua.

18 prosenttia verkon käyttäjistä tarkoittaa arviolta neljääkymmentä miljoonaa ihmistä, sillä kaksi kolmasosaa Yhdysvaltain 300 miljoonasta asukkaasta on verkossa.

Katselutapoja on kolme: selvästi suurin määrä katselijoita menee jonkun suuren tv-yhtiön ABC:n CBS:n, NBC:n tai Foxin sivuille, joihin tv-sarjat ilmestyvät yleensä pari päivää tv-esityksen jälkeen. Tv-sarjat tulevat streamingina, eivätkä ne tallennu tietokoneelle.

Selvästi vähemmän suosittu vaihtoehto on ostaa sarjaa osa kerrallaan iTunesista tai Amazonista kahden dollarin kappalehintaan. Tällöin tiedosto tallentuu käyttäjän koneelle ja sitä voi katsoa milloin tahansa.

Kolmas tapa katsella sarjoja on mennä muille sivuille, jotka näyttävät sarjoja mainostulojen toivossa. Näitä ovat muun muassa Yahoo, MSN, MySpace ja AOL.

Tv-yhtiöt alkavat hiljalleen nähdä verkon mahdollisuudet.

– Suuret tekijät alkavat kiinnostua, James McQuivey Forresterilta totesi LiveScience-verkkopalvelulle.

Verkkokatsojat kiinnostavat mediayhtiöitä, sillä nämä katsojat  ovat aktiivisia, eivätkä vain selaa kanavia. Verkkokatsojat istuvat myös lähempänä ruutua ja heillä on todennäköisesti rahaa, koska ovat pystyneet hankkimaan laajakaistayhteyden.

– He ovat mainostajan unelmia, McQuivey totesi. Mainostajat maksavat 20-40 prosenttia enemmän tietokoneen ruudulla näytetyistä mainoksista.

Euroopassa BBC kokeilee vastaavaa palvelua. Kaikki televisiolupansa maksaneet voivat ladata iPlayerin, jolla voi ladata minkä tahansa edellisellä viikolla pyörineen ohjelman ja katsellä sitä kuukauden ajan.

BBC:n ongelma on tällä hetkellä se, ettei verkkosarjojen välissä ole mainoksia eikä niistä siten saa tuloja. BBC neuvottelee kuitenkin muiden yhtiöiden kanssa sarjojen jakamisesta ja samalla tuloista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    4. 4

      Metson tulos ylitti odotukset – kaivosmarkkinat ovat elpyneet

    5. 5

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    6. 6

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    7. 7

      Ekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi shokki – ja miten kävikään Trumpin voitettua?

    8. 8

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    9. 9

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    10. 10

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    6. 6

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    9. 9

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    10. 10

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää