Hallitus tyrmää tasa-arvolisän korotuksen

Oppositio moitti torstaina eduskunnan kyselytunnilla kuntien koulutetuille naisvaltaisille aloille tulevaa valtion palkkasatsausta liian vaatimattomaksi. Hallitus ei kuitenkaan aio enää tukea uusilla tasa-arvoerillä tämän vaalikauden tulevia palkkaratkaisuja.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan menokehyksissä olevaa 150 miljoonaa euroa vuodessa ei ylitetä.

Vanhasen mielestä viimeksi kuluneen vuoden ajalta opitaan se, että kaikki puolueet osallistuivat vaalien alla liian innokkaasti palkkakeskusteluun. Neuvottelut kuuluvat kuitenkin vain työmarkkinajärjestöille.

Puheista joudutaan pääministerin mielestä nyt kärsimään jonkin verran. Eri osapuolille oli tullut uskomus, että valtio tulee ulkopuolisena tahona rahoittajaksi.

SDP:n Rakel Hiltunen painotti, että valtion heikon osallistumisen vuoksi kunnissa voidaan joutua veronkorotuksiin. Vaarana on niiden palvelujen heikentäminen, joita koko operaatiolla on yritetty parantaa.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) muistutti, että budjetissa on 220 miljoonan euron suuruinen lisäys normaaleihin valtionosuuksiin. Se helpottaa kuntien palkanmaksukykyä.

Lisäksi indeksikorotukset maksetaan täysimääräisinä. Niissä on 250 miljoonan euron varaus palkankorotuksiin. Kuntia ei hänen mukaansa jätetä yksin.

SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoman mielestä annettujen lupausten lunastaminen jää pahasti kesken. Hän muistutti, että kuntien valtioapuja on aiemminkin lisätty sen mukaan kuin palkkaratkaisuja on tehty.

– Sitä ei ole vain ennen nimitetty vaalirahaksi, jolla ostetaan ääniä.

Kataisen mielestä olisikin erikoista, jos tehtäisiin palkkaratkaisu, jolle ei löytyisi maksajaa. Hän nimesi valtion muiden satsausten päälle tulevaa tasa-arvolisän historialliseksi.

– Tämä on totuus ja vain totuus. Sitä ei kukaan muuksi voi muuttaa, Katainen vannoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    9. 9

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    10. 10

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää