Tekes tukee sähköistä leikekirjaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Sosiaalinen media, web 2.0 ja internetin yhteisöllisyys ovat nyt sen verran in, että uusia palveluja pukkaa tiuhaan tahtiin. Yksi tulokas on suomalaisen Red Tail Median sähköinen leikekirja.
Uudessa tarjokkaassa voi kuitenkin olla jotain, mikä kantaa alkuhuumaa kauemmas. Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on nimittäin rahoittanut kyseistä sosiaalisen median hanketta, joka perustuu perinteisen leikekirjan sähköistämiseen.

Red Tail Median mukaan esimerkiksi omia kuvia tai videoita sisältävä leikekirja sopii myös uudenlaiseen markkinoinnin toteuttamiseen. Ensimmäinen kaupallinen sovellus on käytössä Kiinteistömaailman kotikissa-palvelussa, johon on sisällytetty myös yhteistyökumppaneiden palveluja.

Kotikissassa asiakas voi ideoida myynnissä olevaan asuntoonsa seinien värejä ja laattoja, merkitä muistiin suosikki-asuntojaan ja tallentaa niitä edelleen, vaikka asunto olisi jo myyty.

Palvelu edustaa uudentyyppistä mainontaa, joka perustuu kuluttajalle tuotettuun hyötyyn. Yhteisöllisyyttä käytetään siinä markkinoinnin työvälineenä. Monille tämänkaltainen sisältö on uskottavampaa: tavallisen ihmisen sana painaa enemmän kuin myyntimiehen, Red Tail Media arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Käänne tapahtui: Viroon reissataan nyt enemmän kuin Ruotsiin

    5. 5

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    6. 6

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    9. 9

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    10. 10

      Pyörä päihittää bussin – Valtaosa pk-seudun asukkaista pääsisi töihin nopeammin pyörällä kuin julkisilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    4. 4

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    5. 5

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    6. 6

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    9. 9

      Ekonomisti yllättyi: Näin paljon Suomessa palkitaan lapsia arvosanoista

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    9. 9

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää