Valtiota uhkaa jättilasku sähkönsiirrosta

Julkaistu:

Sähkönsiirrosta voi langeta jättilasku valtiolle, mikäli se joutuu ostamaan energiayhtiöt ulos kantaverkkoyhtiö Fingridstä. Tällainen uhka tulee EU:sta, jossa parhaillaan valmistellaan uutta sähkömarkkinadirektiiviä.
Valtiota uhkaa satojen miljoonien eurojen lasku, mikäli se joutuu ostamaan Fingridiä omistavat energiayhtiöt ulos kantaverkkoyhtiöstä.

Ostopakko on todellinen riski, sillä Euroopan komissio haluaisi kieltää energiatuottajilta ja muilta intressiryhmiltä kantaverkon omistamisen. Asiasta on direktiivi valmisteilla.

Meillä valtio omistaa kantaverkkoyhtiöstä 12 prosenttia, sähköyhtiö Fortum 25 ja Pohjolan Voima 25 prosenttia. Pohjolan Voiman takana ovat metsäjätit UPM ja Stora Enso sekä Kymppivoima Tuotanto.

Jos komission kaavailut etenevät nykypohjalta, on valtion ylijohtaja Taisto Turusen mukaan lunastettava energiayhtiöt pois kantaverkkoyhtiöstä.

– Komissio katsoo, että kantaverkkoyhtiön pitäisi olla riippumaton toimija markkinoilla.

Turusen mukaan kyse ei ole mistään nappikaupasta.

– Puhutaan sadoista miljoonista.

Raha voi olla isompikin. Kantaverkkoyhtiön tase on nimittäin yli 1,5 miljardia euroa.

Nykyinen Fingrid perustettiin kymmenisen vuotta sitten lyömällä Teollisuuden voimansiirto ja IVO:n voimansiirto yhteen. Valtio olisi tuolloin voinut ostaa kantaverkkoyhtiön. Se olisi kuitenkin tullut liian kalliiksi.

Verkkoyhtiön fuusio toteutettiin niin, että yhtiöosakkaille annettiin hallituspaikat ja osuudet yhtiöstä.

Suomi ei yksin vierasta komission kaavailuja. Tiettävästi energiamarkkinoiden ulkomuseomaat Saksa ja Ranska karsastavat esitystä.
Turunen ei ole tästä kumppanuudesta pelkästään iloinen. Hänestä olemme oudossa seurassa.

– Ollaan näiden jarrumiesten kelkassa, kun tähän asti on oltu kurkiauran kärjessä.

Komissio käsittelee luonnosta uudeksi sähkömarkkinadirektiiviksi keskiviikkona. Samalla se päättää, minkälaisena esitys lähtee julkiselle lausuntokierrokselle.

Sähkömarkkinadirektiivi ei vaadi yksimielisyyttä mennäkseen läpi EU.ssa. Enemmistö riittää päätökseksi.

Ministereille komissio esittelee ehdotuksensa joulukuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    6. 6

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    7. 7

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    8. 8

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    9. 9

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    10. 10

      Brexit-pako jatkuu: Dublin nappasi toisenkin jättipankin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    2. 2

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    8. 8

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    9. 9

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    11. Näytä lisää