Brittipankin kriisi uhkaa levitä

Keskuspankin rahoitukseen turvautunut asuntolainapankki tarvitsee pikaisen pelastajan, jotta paniikki ei leviäisi muihin pankkeihin ja asuntomarkkinoille.
Kun Britannian viidenneksi suurin asuntolainapankki Northern Rock viime viikon lopussa joutui turvautumaan keskuspankin lainahanoihin, sen asiakkaat ryntäsivät heti tyhjentämään talletustilejään. Niiltä oli lähtenyt jo kolme miljardia euroa maanantaiaamuun mennessä.

Ruuhkat konttoreissa ja nettisivuilla jatkuvat. Yhtiön koko talletuskanta on yli 35 miljardia euroa eikä kukaan tiedä, kuinka suuri osa siitä häviää lähipäivien aikana. Northern Rockin asuntolainapotti on moninkertainen talletuksiin verrattuna.

Kun asiakaspako jatkuu, se joutuu lainaamaan keskuspankilta tileiltä lähtevät miljardit. Sen rahoituksesta voi hyvinkin tulla Britannian pankkihistorian suurimpiin kuuluva pelastuslaina.

Britannian keskuspankkijohtaja
, valtiovarainministeri ja suurimmat pankit pohtivat nyt kuumeisesti Northern Rockin pikaista pelastamista. Keskuspankki ehti jo viikonloppuna houkutella ostajakandidaatteja lupaamalla, että sen lainahanat pysyivät auki vakavaraisimmallekin ehdokkaalle.

Northern Rockin kriisi alkoi pankkien välisten lainojen kallistumisen vuoksi. Keskuspankki toivookin nyt, että joku suurpankki tarttuisi sen tarjoamaan täkyyn: markkinahintoja edullisempiin lainoihin.

Jos Northern Rockia ei pikaisesti pelasteta, niin kriisi voi levitä. Monien muidenkin asuntolainapankkien talletuskanta on huomattavasti niiden lainakantaa pienempi. Niidenkin asiakkaat saattavat pelästyä.

Viime viikon lopussa ja maanantaiaamuna jokainen brittipankki tunsi asiakkaiden luottamuspulan ainakin laskevissa pörssikursseissaan.

Pankkikriisi näyttää jo leikkaavan koko maan tämänvuotista talouskasvua. Lontoon Cityn hyväpalkkaisten toimihenkilöiden määrä vähenee nyt ensimmäistä kertaa puoleen vuosikymmeneen. Myös bonukset pienenevät.

Cityn bonusjuhlat ovat Lontoon asuntomarkkinoiden veturi ja ilman niitä ainakin kaikkein kalleimpien asuntojen hinnat alkavat laskea. Pankkien välisten lainojen kallistuminen on jo nostanut uusien asuntolainojen korkomarginaaleja, joten asuntokauppa hiipuu myös tavallisten ihmisten osalta.

Asuntojen hinnannousu on pysähtynyt ja ennusteet ovat muuttuneet laskusuuntaisiksi. Britannian kuluttajien luottamus riippuu ensisijaisesti asuntojen hinnoista, joten niiden putoaminen leikkaisi heti kulutusta ja talouskasvua.

Viikonlopun lehdissä olleiden arvioiden mukaan Britannian tämän vuoden talouskasvu jää parin prosentin tuntumaan, puoli prosenttiyksikköä tähänastisia ennusteita alhaisemmaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    7. 7

      Olisiko useampi Siwa tai Valintatalo voinut mennä kaupaksi? ”Kykeneviä ostajia ei ollut”

    8. 8

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    9. 9

      Helsingin pörssiin tungosta: taas uusi yhtiö listautumassa

    10. 10

      Kommentti: Ranskan vaalien jälkeen tilanne ei ole mitenkään business as usual

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    8. 8

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    9. 9

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    10. 10

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää