SCO hakee konkurssia

Unix-lisensioijana ja aiemmin Linux-syytteitä nostanut SCO Group on hakenut konkurssia perjantaina. Yhtiön varat ehtyivät oikeudenkäynteihin.


Utahissa päämajaansa pitävä SCO haki suojaa velkojilta, jotta yhtiö voisi kehittää Unix-käyttöjärjestelmää yritysten palvelimia varten. 

- Haluamme vakuuttaa asiakkaillemme, että he voivat jatkossakin luottaa SCO:n tuotteisiin, pääjohtaja Darl McBride sanoi AP:lle.

IDG-uutispalvelun mukaan SCO jatkaa liiketoimintaansa konkurssimenettelyn aikanakin tavalliseen tapaan.

McBride syytti Linuxin taholta tulevaa kilpailua tappiollisesta liiktoiminnasta ja tulojen jatkuvasta alenemisesta. Yhtiön tappiot huhtikuun lopussa päättyneellä vuosineljänneksellä olivat 1,1 miljoonaa dollaria. Vuotta aikaisemmin luku oli 3,9 miljoonaa viivan alapuolella.

Viime elokuussa tuomioistuin päätti, että Novell omistaa Unix-käyttöjärjestelmän  tekijänoikeudet. Päätös antoi Novellille mahdollisuuden vaatia tekijänoikeusmaksuja Unixin käytöstä.

Päätös oli myös helpotus IBM:lle, jolta SCO vaati oikeusteitse rahaa ”Unix-koodin työntämisestä Linuxiin”.

SCO oli taannoin arvostettu Unix-lisensioija, mutta yhtiö varat ovat huvenneet loputtomiin oikeudenkäynteihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    5. 5

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    6. 6

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    7. 7

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    8. 8

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Ikea-johtaja: Lihapullat ovat parhaita sohvamyyjiämme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    8. 8

      Nordean kortit eivät toimi sunnuntaina – pankkiautomaateilla on jo jonoa

    9. 9

      Ikea-johtaja: Lihapullat ovat parhaita sohvamyyjiämme

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    2. 2

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    3. 3

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää