Taide katoaa alaikäisten komeroihin

Julkaistu:

Amerikkalaisteinit käärivät pikavoittoja taiteella ja varakkaiden, taidetta harrastavien vanhempien jälkikasvu vaihtaa lelut Picassoon jo päiväkodissa. Lapsista on tullut Yhdysvalloissa gallerioiden arvostettuja asiakkaita.
Andy Warholin tai Rembrandtin työt päätyvät Yhdysvalloissa yhä useammin alaikäisten lasten kokoelmiin, eikä vain vanhempien sijoituskohdevalintoina vaan lasten itse valitsemina. Galleristien arvostama asiakas saattaa hyvinkin olla yhdeksän- tai yksitoistavuotias koululainen.

Suuntausta vauhdittaa amerikkalaisen kasvatuskulttuurin lapsi-Einstein -ajattelu ja kasvanut varallisuus.

Galleriat ja huutokauppahuoneet eri puolilta mannerta raportoivat Wall Street Journalin mukaan jatkuvasti alaikäisistä keräilijöistä, joiden kokoelmissa on huomattavia mestariteoksia Warholin ja Rembrandtin lisäksi esimerkiksi Camille Pisarrolta, Jeff Koonilta tai Jasper Johnsilta.

Kuuden miljardin dollarin taidemarkkinat ovat yli kaksinkertaistuneet neljässä vuodessa paitsi varakkaiden taiteen suosijoiden myös venäläis- ja aasialaiskeräilijöiden ansiosta. Uusin asiakaskunta on lapset.

Varakkaat vanhemmat ovat myös korvanneet lastensa merkkipäivälahjat taiteella.

Tosin New Yorkista löytyy galleristi, joka kieltäytyy myymästä taideteoksia alaikäisille.

— Taiteilijan työ heijastaa tämän sielua. En halua kenenkään 13-vuotiaan ostavan yhtäkään teosta kuin jotain videopeliä, Sara Tecchia sanoo lehdelle.

Yhdistelmässä lapsi ja huipputaide on puolensa. Lasten nimiin perustettu rahasto taidesijoituksineen auttaa vanhempia verosuunnittelussa, vaikkakin saattaa rajoittaa toimia.

Jos taideteos on yli miljoonan dollarin arvoinen, vanhemmat joutuvat maksamaan siitä veroa, kun rahastoivat sen lapselleen. Myös teoksen eteenpäin myyminen ja lainaaminen esimerkiksi museolla vaikeutuvat.

— Rahasto kuitenkin estää lapsia myymästä kaikkea omaisuutta vanhempien kuoleman jälkeen, mainitsee eräs isä, jonka 13-vuotias poika on keräilijä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    4. 4

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    5. 5

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    6. 6

      Tuoreet vaalikyselyt nakertavat puntaa – ”Saatamme olla ongelma­vyöhykkeellä”

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Suomi ja Venäjän sopuun – lentoja Helsingin ja Moskovan välillä voidaan lisätä

    9. 9

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    10. 10

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    7. 7

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    8. 8

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää