Digikeskustelu jättää suuren tv-murroksen varjoonsa

Sen sijaan, että mietittäisiin netin ja tietokoneiden aiheuttamia vaikutuksia television katseluun, vie digi-tv -keskustelu kaiken huomion. Muutos kuitenkin on lähtenyt käyntiin ja vauhdittuu kun yleinen tietoisuus uusista katselutavoista kasvaa, ennustaa Idean Research ensi vuoden ict-trendiksi.
Ideanin mukaan viime vuosien kovaääninen digi-tv -keskustelu on kehityksen kannalta pieni muutos käynnissä olevaan laajempaan murrokseen verrattuna. Murros on lähtenyt käyntiin nuorista ja edistyksellisistä käyttäjistä.

Netistä saatavilla olevat sarjat ja elokuvat sekä dvb-sovittimet torppaavat televisioiden ostoa. Videotarjonnan lisääntyminen sotkee tv:n käyttötottumuksia ja nykyisten tv-kanavien on yhä vaikeampi tavoittaa kaikkia käyttäjäryhmiä nykyisillä toimintamalleillaan.

Aivan äkillisestä muutoksesta ei tv-yhtiöiden onneksi ole kysymys, sillä nykyiset katsomistavat säilyvät lujasti valtaväestön keskuudessa. Muutos on kuitenkin lähtenyt käyntiin ja vauhdittaa kun yleinen tietoisuus kasvaa sekä uusien katselukeinojen helppokäyttöisyys paranee.

Hilavitkuttimet väistyvät designin ja käytettävyyden tieltä

Idean ennustaa myös, että ensi vuoden aikana muotoilusta ja käytön helppoudesta tulee yhä vahvempia kuluttajatrendejä. Tälläkin hetkellä monet edistyksellisten älypuhelinten omistajat käyttävät laitteita lähinnä soittamiseen ja tekstareiden lähetykseen. Kamera ja radio saattavat olla ainoat sovellukset, joita käytetään lisäksi.

Uusien ominaisuuksien tarjoaminen ymmärrettävässä ja saavutettavassa muodossa on edellytys niiden kasvavalle käytölle.

Paikannuksesta tulee kova juttu autojen ulkopuolella

Tuoreimmista ominaisuuksista seuraava iso juttu voi olla paikannus, joka viime aikoina on levinnyt autoihin erillisten navigaattoreiden ja kännyköille tarkoitettujen navigaatio-ohjelmistojen muodoissa. Näitä on Suomessa myyty jo yli 200 tuhatta kappaletta.

Gps-kännyköiden määrän kasvaessa paikannus leviää Ideanin mukaan muun muassa yhteisöllisiin palveluihin, liikuntaan sekä markkinointiin. Samalla saattaa syntyä uusia tuotteita, jotka sisältävät gps-vastaanottimen. Tätä kehitys vauhdittaa tarvittavien gps-sirujen keskihintojen lasku.

Kiina seuraa Japania ja Koreaa Eurooppaan

Ensi vuoden aikana kiinalaiset pyrkivät ottamaan mallia japanilaisten ja eteläkorealaisten teknologiayritysten kansainvälisestä menestyksestä ja rantautuvat Euroopan markkinoille. Kiina haastaa pidemmällä aikavälillä länsimaat myös kalleimmissa tuoteluokissa sekä palveluiden tuottamisessa. Vähitellen länsimaiset yrityksetkin kopioivat tuoteideoita Kiinasta, povaa Idean.

Ideanin mukaan dotcom-kuplan aikana maineensa loanneet mobiilimarkkinointi ja -pelit saavat uuden mahdollisuuden. Markkinakohu on jo kauan sitten laantunut näiden osalta. Myös tekniikka ja Suomen päätelaitekanta ovat uusiutuneet.

Nykyinen tekstikeskeinen mobiilimarkkinointi muuttuu hiljalleen graafiseksi, jolloin se alkaa kiinnostamaan sekä asiakkaita että mainostoimistoja ja muita markkinoinnin toteuttajia.

Perinteisten puhelimeen lähetettävien tekstimainosten lisäksi kuluttajia aktivoidaan tulevaisuudessa myös pull-kampanjoilla, joissa kuluttajaa kehotetaan käyttämään esimerkiksi kännykkäkameraa, Idean listaa.

Web 2.0:n hype palaa loppuun

Muita ensi vuoden trendejä ovat kuluttajien välisen sähköisen kaupankäynnin lisääntyminen, ympäristön ja ilmastonmuutoksen tärkeys teknologiayritysten markkinoinnissa ja muissa valinnoissa, eri laitteiden yhteensopivuuden tärkeys, yhteisöpalveluiden merkityksen kasvu markkinointi- ja myyntikanavina sekä dotcom-buumia muistuttavien web 2.0-yritykset, jotka rahoittajat hylkäävät.

Esimerkiksi uuden aallon yritykset Skype ja Youtube ostettiin summilla, jotka olivat huomattavan suuria suhteessa yritysten liiketoiminnalliseen arvoon. Ideanin mukaan useimpien tällaisten web 2.0 -palveluiden edellytykset kannattavaan ja orgaaniseen kasvuun ovat kuitenkin huonot. Sijoittajat ovat tilanteen jo Ideanin mukaan huomanneet ja ryhtyvät web 2.0 -innon laantuessa etsimään uusia, potentiaalisia alueita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    4. 4

      Metson tulos ylitti odotukset – kaivosmarkkinat ovat elpyneet

    5. 5

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    6. 6

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    7. 7

      Ekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi shokki – ja miten kävikään Trumpin voitettua?

    8. 8

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    9. 9

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    10. 10

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    6. 6

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    9. 9

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    10. 10

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää