Hoitajat hiillostavat poliitikkoja

Kansanedustajien ensimmäinen työpäivä alkoi tiistaina tylysti. Eduskunnan rappusille kokoontui joukko hoitajia muistuttamaan poliitikkoja annetuista palkkalupauksista. Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola pistelee edustajia tulevilla kunnallisvaaleilla.
Hoitajat yrittävät herätellä kansanedustajat lunastamaan antamansa vaalilupaukset. Hoitajat odottavat valtiolta riittävää vastaantuloa palkkaohjelmansa rahoittamiseksi.

– Hoitajat saivat lupaukset palkkatasonsa korjaamisesta. Asiasta on sitovat kirjaukset myös hallitusohjelmassa, hoitajat muistuttivat eduskunnan portailla.

Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola huomauttaa, että annetuista lupauksista ei ole pitkä aika ja kunnallisvaalitkin tulevat kohtapuoliin.

Puheenjohtajan rivienvälistä voi lukea peitellyn uhkauksen: hoitajien muisti ei ole niin lyhyt, etteivätkö petetyt lupaukset painaisi kuntavaaleissa.

Kunta-alan neuvottelut ovat tällä haavaa poikki. Työnantaja ei viime keskiviikon jälkeen ole ottanut yhteyttä työntekijöihin. Silloin neuvottelut kariutuivat, kun sopimuskorotusten päälle luvattu samapalkkaohjelma ei kelvannut Superille ja Tehylle.

Laitinen Pesola laskee, että valtion vastaantulo kuntatyöntekijöille pyörii 150 miljoonaa euron hujakoilla.

– Se ei missään nimessä riitä.

Nyt neuvotteluja ei käydä edes epävirallisesti. Ei ainakaan hoitajien kanssa.

Laitinen-Pesola tuskailee kunnallista sopimusjärjestelmää. Hänestä tilanne on mahdoton, kun alakohtaisia palkkaongelmia ei voi ratkoa tupossa eikä liittokierroksella neuvottelujärjestelmän takia.

– Se tarkoittaa sitä, että meidän täytyy jättää lakkovaroitus, kun sopimukset menevät umpeen.

Sopimukset umpeutuvat kuun viimeinen päivä.

Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudet kasvavat ensi vuonna tuntuvasti.
Laitinen-Pesola ei usko, että sieltä on tulossa lisärahaa hoitajien palkkoihin.

– Periaatteessa se olisi varmaan mahdollista. Mutta meillä ei ole mitään sellaista tietoa, että sitä rahaa olisi ajateltu tähän henkilöstön palkkaukseen.

Puoluejohtajat osallistuvat keskiviikkona joka syksyisille Kuntamarkkinoille. Laitinen-Pesola ei odota mitään tilaisuudelta.

– Ei varmaan onnea ja auvoa synny tähän tilanteeseen, Laitinen-Pesola sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Suursijoittaja kehuu talouden vetoa – ”Yllättävintä on ollut euroalueen pirteä kasvu”

    4. 4

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    5. 5

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    8. 8

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    9. 9

      Metson tulos ylitti odotukset – kaivosmarkkinat ovat elpyneet

    10. 10

      Venäjän-kauppa lähti nousuun – "Ruplan tasaantuminen näkyy"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    6. 6

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    9. 9

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    10. 10

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää