Linkosuo hakee kasvua laatutunnuksella

Julkaistu: , Päivitetty:

Kangasalan Mannakorvessa toimivalle Linkosuon leipomokonsernille ISO 22 000 -sertifikaatti on todistus seitsemän vuoden systemaattisesta laadunvarmistusjärjestelmän kehitystyöstä.


Seitsemän vuoden aikana Linkosuolla ovat hävikkitasot pienentyneet, reklamaatioiden määrät vähentyneet ja  toimitusvarmuus parantunut.

– Yhtiön sisäinen tiedonkulku on myös parantunut. Paremmasta työssä viihtymisestä kertoo puolestaan poissaolojen vähentyminen, toimitusjohtaja Aimo Jussila luettelee konkreettisia hyötyjä.

Nämä konkreettiset hyödyt ovat tarpeen, kun Linkosuo suuntaa vientiin ja hakee entistä vahvempaa asemaa kotimaan markkinoilla ja erityisesti kauppojen private label -valmistajana.

– Laatujärjestelmä on päivittäinen kilpailuetu. Kaupan merkkien suhteen se on astinlauta laajemmille markkinoille. Euroopassa private label -toimittajaksi ei edes pääse, ellei sertifioitua laatujärjestelmää ole, Jussila sanoo.

Linkosuo on ensimmäinen yleisleipomo, jolle kyseinen laatusertifikaatti on myönnetty. Suomessa vastaava sertifikaatti on 15 yrityksessä.

– Tämä laatujärjestelmä varmistaa tuoteturvallisuuden kuluttajalle, kun ISO 9 001 -järjestelmä mittaa yrityksen suorituskykyä asiakkaiden tarpeiden tyydyttäjänä, tuotepäällikkö ja pääarvioitsija Matti Hukari sertifikaatin myöntäneestä Bureau Veritas Certificationista selvittää.´

Linkosuo on luokiteltu maamme kriisiajan varmuusluokituksessa ruokahuollon ykköskategoriaan. Esimerkiksi juuri kriisien aikaan Linkosuon pitää tarvittaessa pystyä muuttamaan prosessejaan ja  todentamaan koko tuotantoketju aina raaka-aineen toimittajiin asti. Tuotteen valmistusprosessi pitää olla niin ikään dokumentoitu.

– Laatujärjestelmän ylläpito edellyttää aktiivista tiedonvaihtoa koko ketjussa, Jussila korostaa.
Samaa joustavuutta kysyy kovin kilpailtu jokapäiväisen leivän valmistus ja toimittaminen.

Vaikka laatujärjestelmä on keskittynyt tällä hetkellä johtamiseen, tuotetuotantoon ja tuotekehitykseen, se kattaa aikanaan myös myynnin ja markkinoinnin. Nyt järjestelmän perustaa on rakennettu organisaatiossa alhaalta ylöspäin.

– Työntekijät ovat rakentaneet järjestelmän itse eli määrittäneet muun muassa taikinan tekotavat. He ovat pystyneet näin suoraan vaikuttamaan omaan työhönsä.

Linkosuo on yrityksenä pieni omaa vientiä ajatellen, mutta laatujärjestelmän avulla se uskoo vahvistavansa asemaansa kumppanuusprojekteissa. Varsinkin geenimuunnellut  raaka-aineet ovat elintarviketeollisuudessa uhka, jota vastaan laatujärjestelmä antaa aseen.

Suomessa Linkosuolla on jo 80 prosentin markkinaosuus kuivaleivän myynnissä. Aktiivista vientiä ajatellen Venäjä, Baltia ja Puola ovat suomalaiselle hapanleivälle luontainen suunta ja näihin maihin Linkosuo aikoo keskittyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    4. 4

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    5. 5

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    6. 6

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Harhaluulot ikääntyneistä jylläävät työelämässä – eivät sen sairaampia tai muutosvastaisempia kuin muutkaan

    9. 9

      Vuokranantajat: Ruokakunnan käsitettä pitäisi muuttaa opintotuen myöntämisessä

    10. 10

      Risto E. J. Penttilä lähtee Keskuskauppakamarin johdosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    3. 3

      Seppälää haetaan konkurssiin

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää