Budget Sport laajenee suunnitelmiaan nopeammin

Urheiluvälineiden halpaketju Budget Sport laajenee nopeammin kuin alun perin suunniteltiin.


Viime vuoden toukokuussa aloittaneella ketjulla on nyt kaupat Vantaan Tammistossa ja Lempäälän Ideaparkissa, ja ensi keväänä Budget Sport avataan Raisiossa. Neljännen kaupan sijainnista kerrotaan tänään.

– Verkostotavoitteemme on 6–8 kauppaa Suomessa, ja ne tulevat kasvukeskuksiin, kertoo Intersport Finlandin toimitusjohtaja Juha Nurminen.

Hänen mukaansa investointitahtia on kiihdytetty kauppojen yllättävän hyvän menestyksen vuoksi. Alun perin ajateltiin, että tavoitteeseen päästäisiin 2010–2011, mutta aikataulua on aikaistettu.

Yhtiön konsepti perustuu kustannustehokkuuteen, minkä vuoksi tavaraa voidaan myydä halvemmalla kuin perinteisissä kaupoissa.

Kauppapaikat ovat taajamien ulkopuolella, koska ne ovat siellä edullisempia kuin keskustoissa.

Kaupoissa myydään esimerkiksi edellisen sesongin tavaraa ja vajaita sarjoja eli kaikkia kokoja ei välttämättä löydy. Iso ero muihin urheiluliikkeisiin on myös se, että kaupoissa on itsepalvelu.

– Monelle on yllätys, että tarjolla on kuitenkin merkkitavaraa.

Nurmisen mukaan Budget Sport on onnistunut houkuttelemaan esimerkiksi asiakkaita, jotka ostavat usein liikuntavälineensä ja -vaatteensa halpahalleista ja marketeista. Valikoimissa pyritään myös siihen, että ne täydentäisivät Intersport-kauppojen tarjontaa. Budget Sport keskittyy varsinkin ulkoiluun ja eräharrastuksiin.

– Intersporteissa metsästysvälineet eivät ole pitkään aikaan olleet valikoimissa kuin muutamassa liikkeessä.

Budget Sport on Intersport International -markkinointiketjun konsepti, jota kokeillaan ensimmäisenä Suomessa. Intersport Finland taas kuuluu Kesko-konserniin, joka omista Budget Sportin lisenssin Suomessa.

Kansainvälinen Intersport-ketju on halunnut katsoa, miten konsepti menestyy Suomessa ja tehdä sitten päätökset sen viemisestä muualle.

Nurmisen mukaan Budget Sportin lisenssit on myönnetty Suomen-kokemusten perusteella jo Kreikkaan, Ranskaan ja Sveitsiin.

– Hankkeiksi asti ne eivät ole edenneet, mutta lisenssin myöntäminen tarkoittaa, että suunnittelua ja vakavaa tekemistä on jo käynnissä.

Nurmisen mukaan konseptia viedään niihin maihin, joissa Intersport-toiminta on jo vakiintunut.

Uusia halpaketjuja ei ole toistaiseksi Suomeen ilmaantunut.

Sportia-ketjun toimitusjohtajan Veli-Pekka Erkkilän mukaan norjalaisen XXL:n tulosta Suomeen on liikkunut aika ajoin huhuja, mutta toistaiseksi yhtiö on pysynyt kotimaassaan.

– Suomessa on rajalliset markkinat, markkina on kyllä kovin kilpailtu.

Sportiaa halpakauppojen perustaminen ei kiinnosta.

– Meidän tavoitteenamme on olla erikoisurheiluliike. Haluamme kouluttaa myyjämme palvelemaan asiakkaita.

Tammistossa Budget Sport ja uusi Sportia ovat rinta rinnan. Erkkilän mukaan Budget Sportin läheisyys tuo asiakkaita myös Sportiaan.

Erkkilän mukaan nykymaailmassa ketjuyhteistyö on urheilukaupassa tärkeää.

– Tavarantoimittajat ovat globaaleja, jolloin pitää olla isot ostot, mikä tarkoittaa että pitää olla paljon liikkeitä ja ostovolyymia, aiemmin Niken palveluksessa työskennellyt Erkkilä kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    2. 2

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    6. 6

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    7. 7

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    8. 8

      Tällaista naapuria ei tarvitse sietää

    9. 9

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    10. 10

      Aski päivässä – näin tupakoijan tienestit kärsivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää