Efecte aikoo laajentua Pohjoismaiden ulkopuolelle

Tietohallinnon toiminnanohjausratkaisuja kehittävä suomalainen Efecte Oy laajentaa kansainvälistä liiketoimintaansa Pohjoismaista muualle Eurooppaan.


Yritys kertoo kartoittavansa ensi vaiheessa Ison-Britannian, Hollannin ja Saksan markkinoita, ja tavoitteena on käynnistää toiminta partnereiden avulla kuluvan vuoden loppuun mennessä. Kyseiset kolme maata valikoituivat reilun kymmenen tarkastellun joukosta ja  subjektiivisin perustein toimitusjohtaja Kristian Jaakkola kertoo.

- Me arvioimme myös muun muassa Ranskaa, Sveitsiä, Itävaltaa, Espanjaa ja  Portugalia. Mietimme, mikä on markkinatilanne kussakin maassa, missä on kysyntää ja missä on suopea "ilmasto" liikkeellelähdön helpottamiseksi.

Valitut kolme maata näyttävät äkkiseltään myös kulttuurillisesti "turvallisilta", eli mailta, jonne suomalaisen on suhteellisen helppo asettua. Jaakkola vahvistaakin, että yksi kriteeri maita valitessa oli helppous toimia markkinassa.

- Esimerkiksi Ranskassa sekä kieli että kulttuuri pistävät vastaan, eikä sinne ole niin helppo mennä, Jaakkola vertailee.

Sakari Pihlava omaa F-Secure-taustan

Efecte on nimittänyt Euroopan liiketoiminnasta ja kanavakumppaneista vastaavaksi johtajaksi Sakari Pihlavan. Hänen vastuullaan on kartoittaa Euroopan markkinoita ja Efecten kansainvälistymismahdollisuuksia sekä kehittää myyntiä valituilla markkina-alueilla.

- Tavoitteemme on, että neljän vuoden kuluttua jo kolmannes liikevaihdostamme tulee eurooppalaisten kumppaneiden kautta. Sakari Pihlavalla on vahva kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta, kasvun rakentamisesta ja partneriverkoston luomisesta, Jaakkola sanoo.

Sakari Pihlava (37) on ennen Efectelle tuloaan työskennellyt saksalaisen pääomasijoittajan, TVM Capitalin it-tiimissä Münchenissä ja Bostonissa Yhdysvalloissa. Sitä ennen hän toimi F-Securen tuotekehitysjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    2. 2

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    3. 3

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    4. 4

      4 päivän työviikko kelpaisi monelle – voi olla totta tuleville sukupolville

    5. 5

      Nokian ja Alcatel-Lucentin fuusion vaikutukset alkavat näkyä – ”Voidaan sanoa, että se oli hyvä yrityskauppa”

    6. 6

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    7. 7

      Fortumin tulos ylitti odotukset – Venäjän-toiminnot yksi onnistujista

    8. 8

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    9. 9

      Nordea takoi yli miljardin voittoa

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    6. 6

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    7. 7

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää