Kolumni: Nytkö se korkokisa loppui?

Onko tämä nyt käänne? Onko asuntolainojen puoli-ilmainen kilpamyynti nyt loppumassa?
Pitäisikö nyt juosta kiireesti pankkiin vaatimaan alennusta lainan korkomarginaalille ennen kuin on liian myöhäistä?

Se olisi mukava tietää.

Ensi merkkejä suunnanmuutoksesta on ehkä ilmassa. Taloussanomat kertoi keskiviikkona, että asuntolainojen korkomarginaalien kapeneminen on vihdoin pysähtynyt. Erään pankin mukaan luvassa voi olla jopa marginaalien nousua. Muiden luottoehtojen kiristämisestä ei toki vielä ole puhetta.

Olisivatko Yhdysvaltain asuntolainakriisin mainingit vihdoin herättäneet myös täkäläiset pankit huolestumaan. Rahoitustarkastus ja Suomen Pankki eivät ole siihen pystyneet, vaikka ne ovat jo muutaman vuoden kilvan lähettäneet pankeille löysästä luotonannosta varoittavia paimenkirjeitä.

Asuntolainojen korkojen päälle lätkäistävät marginaalit ovat vuosien asiakaskilvan myötä kutistuneet niin kapeiksi, ettei niissä ole ollut riittävää luottotappiovaraa enää aikoihin. Pankit ovat viitanneet asialle kintaalla.

Maailmalla pankeissa kytee nyt aikapommi. Pankkien keskinäinen luottamus on täysin mennyttä, kun kukaan ei tiedä, mikä pankki joutuu kantamaan tappioita amerikkalaisten asuntovelkaisten ongelmista. Vaikka Amerikan-tauti ei olekaan levinnyt Suomeen, niin ehkä huoli siitä, miten se iskee maailmantalouteen, on saanut pankit varovaisemmiksi.

Myös asuntomarkkinoilta on kantautunut merkkejä käänteestä. Myyntiajat ovat pidentyneet ja kuluttajien lainanottohalut vähentyneet.

Eihän tämä toki ole ensi kerta, kun lainakilvan on luultu laantuneen. Aiemmin luulot ovat osoittautuneet vääriksi. Aina on joku pankki vuorollaan käyttänyt hyväkseen tilaisuutta irtiottoon, ja taas korkokisa on kiihtynyt entistä kovemmille kierroksille.

Reilussa kolmessa vuodessa marginaalit ovat puolittuneet. Nyt uusien lainojen marginaali on keskimäärin 0,45 prosenttia, mutta paljon halvemmallakin lainaa irtoaa.

Taas lyödään pientä kuluttajaa, kun lainojen hinnat nousevat, vai mitä? Ei välttämättä. Todellisuudessa ne marginaalin viimeisten desimaalien tinkimiset eivät hirveästi helpota kuukausimenoja vaan ovat päinvastoin voineet maksaa maltaita. Turha luulla, että pankki mitään ilmaiseksi antaa. Marginaalin alentaminen on monesti edellyttänyt kallista kytkykauppaa, eläkevakuutuksen tai rahasto-osuuden ostamista. Eikä niiden palkkioihin ole kilpailu vielä lainkaan iskenyt.

Pankeille säästötuotteista on tullut merkittävä tulonlähde korvaamaan asuntolainojen alennusmyyntiä. Jos marginaalisodan loppuminen lopettaa kytkykaupan ja lisää säästötuotteiden kilpailua, voi kuluttaja olla vain tyytyväinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    3. 3

      Näin selviät kun rahat loppuvat

    4. 4

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    5. 5

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    6. 6

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Venezuela otti äkkiarvaamatta haltuun GM:n tehtaan ja vei autot pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää