Symbioottinen suhde

Kun taidetuunaamon idea oli syntynyt, seuraava askel oli miettiä, miten sen voisi toteuttaa tarpeeksi isosti.
– Halusimme rakentaa tuunaamon ympärille happeningin, joten tarvitsimme sopivan tilan, mainontaa ja yhteistyökumppaneita, Bob Helsingin Jukka Kurttila kertoo.

Kumppaneiden löytäminen oli Kurttilan mukaan yllättävän helppoa.

– Kaikki ihastuivat ideaan heti eivätkä olleet edes kiinnostuneita mistään tuottoestimaateista.

Tilan ja sähkön tarjoavan Kiasman lisäksi mukana ovat Jyrki Sukula, Sinebrychoff, ulkomainosyhtiö JCDecaux, Nelonen ja tuotantoyhtiö B-rappu, jonka Neloselle kuvaamat jatkuu-tunnisteet tekevät Leinosta tutuksi televisiossa.

Innostuksen syyksi Kurttila arvelee hyvien ideoiden puutetta. Bobilaiset toivovatkin, että myös bisnesmaailma ottaisi oppia taidetuunaamosta.

– Joskus itsestäänselvä on lähellä. Monesti puhutaan, että tärkeintä on löytää ja tunnistaa uusia juttuja, mutta myös omassa bisneksessä on hirveästi mahdollisuuksia, kunhan niitä jaksaa etsiä, Kurttila sanoo.

Anu Igoni uskoo, että taidetuunaamosta voisi löytyä uusia ajatuksia esimerkiksi suomalaiseen kulttuuri- ja viihdebisnekseen.

– Niissä markkinointi on vielä lapsenkengissä ja tapahtuu tavallaan kulissien takana. Kuluttajat eivät koe esimerkiksi musiikkivideoita markkinointina vaan pyyteettöminä taiteellisina projekteina, Igoni hymähtää.

Igoni harmittelee viihdebisnekseen juurtunutta uskoa, että hyvä tuote myy itse itsensä. Jani Leinosen ja Bobin yhteistyötä hän luonnehtii onnistuneeksi symbioosiksi.

– Bob on aina pyrkinyt testaamaan markkinoinnin rajoja. Jani taas testaa sitä, mitä kaupallisuudella voi saada aikaisiksi taiteessa. Toivon, että tämä projekti osoittaa, ettei taiteilijalle ole ainakaan haittaa yhteistyöstä mainostoimiston kanssa.

Se ainakin on selvää, että mainostoimistolle yhteistyö taiteilijan kanssa on vain eduksi.

– Se on ihan totta. On kiva esitellä muille asiakkaille, kuinka monipuolisesti ja laajasti markkinointia voi käyttää hyväkseen, Kurttila myöntää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    5. 5

      Ekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi shokki – ja miten kävikään Trumpin voitettua?

    6. 6

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    9. 9

      Brittilehti: Suomi osoittaa, ettei euro toimi

    10. 10

      Ranskan vaalit nostivat yhä euroa ja Aasian pörssejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    9. 9

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää