Sateet piinaavat viljelijöitä

Julkaistu:

Urjalalainen maanviljelijä Hannu Nissi odottaa sateiden taukoamista. Pirkanmaalla sijaitsevan tilan sadosta on korjattu vasta kolmannes. Pellolla puintia odottaa mallasohraa, suurimokauraa, rapsia ja kuminaa.


Huonot säät ovat estäneet viljan puinnin jo yhdeksän päivän ajan. Kolmena päivänä on satanut rakeita.

– Edellisen päivän kosteus lähtee puolen päivän aikaan pois pelloilta. Kun kalusto on saatu pellolle ja ehditty ajaa vajaa tunti, niin on alkanut sataa, Hannu Nissi sanoo.

Satomäärä ei muutu kovin nopeasti, mutta käänne sääoloissa saisi Nissin mukaan tapahtua jo tänään, jotta viljan laatu pysyy hyvänä.

– Sade on Urjalan alueella kurittanut laatua aika rankasti. Kasvustot on huonossa jamassa. Ne ei ole kestäneet tuulta, sadetta ja raekuuroja, joten ne on hankala korjata. Näkymät on tällä hetkellä huonot, mutta miltei normaali sato on saatavissa, jos kelit paranee, Nissi sanoo.

Suuri osa syysviljasta on saatu puiduksi koko maassa poutajakson aikana, mutta sateet ovat hidastaneet viimeisiä puinteja ja heikentäneet viljan laatua. Etenkin syysvehnän laatu on kärsinyt Etelä-Savossa, selviää Pro Agrian tuoreesta kasvutilannekatsauksesta.

Viljaa on jouduttu puimaan edellissyksyä kosteampana viime viikosta alkaen, mikä nostaa kuivatuskustannuksia. Peltojen märkyys ei ole toistaiseksi estänyt peltotöitä suuressa osassa maata.

Kevätviljoista eniten on puimatta vehnää ja kauraa. Etelä-Suomessa myös kevätviljat on miltei puitu, mutta suuressa osassa maata on korjattu vasta puolet sadosta.

Viljasato on ollut keskimäärin hyvä. Lounais-Suomessa, Uudellamaalla, Etelä-Suomen rannikkoalueella ja Itä-Suomessa rukiista saatiin tavanomaista parempi sato. Ohran ja kauran sato on ollut normaali lähes koko maassa.

Eviran mukaan ensimmäisistä puinneista on saatu hyvälaatuista viljaa. Esimerkiksi leipäviljoista rukiin ja aikaisin puitujen kevätvehnien laatu on ollut hyvä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    10. 10

      Lehto ja Bittium reippaina raukeassa perjantaipörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää