Arabit värväävät Suomesta lentoemäntiä

Finnair ennustaa, että ulkomaisten lentoyhtiöiden värväyskampanjat lisääntyvät tulevaisuudessa.
Persianlahden Abu Dhabissa vaikuttava lentoyhtiö Etihad Airways etsii näyttävin lehti-ilmoituksin Suomesta lentoemäntiä ja muuta miehistöä. Houkuttimena ovat Arabiemiirikuntien hyvät veroedut.

– Tällaista lehti-ilmoittelua en muista aiemmin nähneeni. Kansainvälistä rekrytointia on ollut kyllä aiemmin, Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen katselee ilmoitusta.

Arabilentoyhtiön värväyskampanja ei huoleta Hienosta. Suomalaisten siirtymiset ulkomaille ovat olleet sen verran vähäisiä.

– Suomalaisten houkuttelu ulkomaille varmasti lisääntyy tulevaisuudessa. Arabimaiden lentoyhtiöt ovat hankkineet paljon Airbusin ja Boeingin koneita. Maasta puuttuu koulutusjärjestelmä ja yhtiöt hankkivat ulkomailta osaajia.

Kipparipulasta on kärsinyt kotimainen Finncomm. Arabilentoyhtiöiden rynnistys rekrytointimarkkinoilla ei helpota Finncommin tilannetta.

Sen sijaan lentoemäntien lähtö ei olisi Finncommille katastrofi. Se on tottunut matkustamohenkilöstön suureen vaihtuvuuteen.

– Lentoemäntiä me koulutamme koko ajan itse. Koulutus kestää kaksi kuukautta, Finncommin markkinointijohtaja Tuure Holkko sanoo.

Finncommin Holkko uskoo Hienosen tavoin, että kansainvälinen rekrytointi lisääntyy lentoalalla.

Aasian ja erityisesti Intian lentoyhtiöt yrittävät houkutella työntekijöitä Euroopan lentoyhtiöistä.

– Lentoyhtiöt ovat ostaneet ATR-kalustoa paljon Intiaan. Pulaa on koneita hallitsevista lentokippareista. Aasian lentoyhtiöt haluavat myös siirtyä eurooppalaiseen lentokulttuuriin, Holkko sanoo.

Eurooppalainen lentokulttuuri tarkoittaa ohjaamossa sitä, että perämies saa enemmän vastuuta. Aasialaisessa kulttuurissa perämies ei saa puuttua lentokapteenin toimintaan missään tilanteessa.

Aasian lisäksi ammattitaitoista henkilökuntaa tarvitsee tulevaisuudessa Venäjä.

– Yhdessä julkaisussa oli tieto, että Venäjä tarvitsee tulevaisuudessa jopa 17 000 uutta lentäjää.

Finnairin luottamusmies Esa Heimonen muistelee, että 80-luvulla tanskalainen Sterling houkutteli suomalaisia lentoemäntiä. Takavuosina myös lomalentoyhtiö My Travel kävi Suomessa rekrytointikampanjaa.

Heimonen näkee, että suomalaisten siirtyminen ulkomaisten lentoyhtiöiden palvelukseen on jäänyt yksittäistapauksiksi.

– Tiedän joitakin, jotka ovat muuttaneet SAS:lle, KLM:n tai British Airwaysille. Suomalaisilla ovat verkostonsa Suomessa ja he haluavat asua Suomessa.

Suomalaisilla lentokapteeneilla ja perämiehillä on kova kysyntä ulkomailla.

– Tiedän ainakin yhden suomalaisen, joka lentää arabiemiraateissa. Motiivit lähtöihin vaihtelevat rahaeduista seikkailunhaluun, Timo Willberg Suomen Liikennelentäjäliitto ry:stä sanoo.

Palkka ei ole arabiyhtiöissä päätähuimaava, mutta vero- ja muut edut houttelevat. Joissakin maissa ei tarvitse maksaa veroja, terveydenhuolto ja koulutus ovat ilmaisia.

Arabimaiden lisäksi henkilökuntaa tarvitsevat Intian, Kaukoidän, Kiinan ja Korean lentoyhtiöt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      IEA: Öljy-yhtiöt aktivoituvat taas – ja niin niiden pitääkin

    6. 6

      Tällaista naapuria ei tarvitse sietää

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    9. 9

      Lapselle annetusta asunnosta menee lahjaveroa

    10. 10

      STTK: Miksi kouluja markkinoidaan sketsihahmoilla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää