Suomen Pankin entinen pääjohtaja Rolf Kullberg kuollut

Lama-aikana dramaattisesti tehtävästään eronnut Suomen Pankin entinen pääjohtaja Rolf Kullberg on kuollut. Hän menehtyi maanantaina pitkäaikaiseen vaikeaan sairauteen.
Kullberg oli kuollessaan 76-vuotias. Hän oli syntynyt vuonna 1930 Pohjassa Uudellamaalla.

Pitkän pankkiuran tehnyt Kullberg oli koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Hän oli Suomen Pankin pääjohtajana vuosina 1983–1992, jolloin talous koki myllerryksiä.

Kansantalous kävi läpi kovan nousun ja kulutusjuhlien huippuvuodet sekä lopulta jyrkän syöksyn lamaan ja pankkikriisiin. Keskuspankkia työllistivät pääomamarkkinoiden säännöstelyn purku sekä markan kytkeminen eurooppalaiseen valuuttakurssiyksikköön ecuun.

Pääjohtajakausi päättyi dramaattisesti lamavuonna 1992. Kullberg joutui jättämään paikkansa vain muutamaa kuukautta ennen eläkkeellelähtöään ajauduttuaan julkiseen riitaan pääministeri Esko Ahon kanssa talouspolitiikan linjasta.

Kullberg puolusti vakaata valuuttakurssipolitiikkaa ja oli ennakkoon suunnitellut eroavansa, jos markka devalvoitaisiin. Jälkikäteen hän kuitenkin kytki eroamisensa poliittiseen peliin, jossa haettiin syntipukkia lama-ajalle, pankkikriisille ja pankkituille.

Kullberg muistetaan silti ensimmäisinä 1980-luvun lopun hullujen kulutusjuhlien varoittelijana. Hän keksi nimittää holtitonta velanottoa ja ostamista ”iloiseksi kulutusjuhlaksi”, mikä suututti monet pankinjohtajat.

Suomen Pankin pääjohtajana Kullberg oli paitsi vakaan markan puolestapuhuja myös sinnikäs inflaatiosta varoittelija. Hän myös korosti  keskuspankin itsenäisyyttä.

Ennen pääjohtajavuosiaan Kullberg oli Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä kymmenkunta vuotta. Sitä ennen hän työskenteli pitkään Suomen Yhdyspankissa ja muutaman vuoden valtiovarainministeriön kansantalousosastolla osastopäällikkönä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Nokian ja Alcatel-Lucentin fuusion vaikutukset alkavat näkyä – ”Voidaan sanoa, että se oli hyvä yrityskauppa”

    4. 4

      4 päivän työviikko kelpaisi monelle – voi olla totta tuleville sukupolville

    5. 5

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    6. 6

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    7. 7

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    8. 8

      Fortumin tulos ylitti odotukset – Venäjän-toiminnot yksi onnistujista

    9. 9

      Nordea takoi yli miljardin voittoa

    10. 10

      Suomalainen peliyhtiö Remedy aikoo listautua pörssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    6. 6

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    7. 7

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää