Invalidiliitto vastustaa asiakasmaksujen korotuksia

Julkaistu:

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin kaavaillut korotukset vaarantavat kansalaisten yhdenvertaisuuden, varoittaa Invalidiliitto.
Hallituksen budjettiesityksen mukaan asiakasmaksuja korotettaisiin ensi vuoden elokuussa ja maksut sidottaisiin yleiseen kustannuskehitykseen vuodesta 2009 alkaen.

Invalidiliiton toimitusjohtaja Raimo Lindberg sanoo, että korotukset rajoittaisivat vammaisten mahdollisuuksia julkisten palveluiden käyttämiseen ja lisäisivät syrjäytymisvaaraa. Hän muistuttaa, että kansaneläkkeen tai peruspäivärahan varassa elävät vammaiset joutuvat jo nyt usein hakemaan toimeentulotukea asiakasmaksuista selviämiseen.

Lindberg vaatiikin, ettei asiakasmaksujen osuutta palvelujen rahoituksessa saa nostaa. Mikäli korotukset toteutetaan, täytyisi vastaavasti sosiaaliturvaetuuksien korottaminenkin sitoa indekseihin aiempaa kattavammin, hän ehdottaa.

– Kasaantuvilla asiakasmaksuilla on jatkuva vaikutus vammaisten toimeentuloon, elämänhallintaan sekä toimintakykyyn, Lindberg sanoi sunnuntaina Kouvolassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    5. 5

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      Brexit-pako jatkuu: Dublin nappasi toisenkin jättipankin

    8. 8

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    9. 9

      Hypon Brotherus ei usko asuntohintojen pikaiseen nousuun – tarjonnan kasvu painaa hintoja

    10. 10

      IMF myönsi Kreikalle reilun 1,5 miljardin lainan, mutta vain ehdollisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    2. 2

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    7. 7

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    8. 8

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    9. 9

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    10. 10

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    7. 7

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää