Työpaikat vaikenevat pahoinvoinnista

Pahoinvointi suomalaisilla työpaikoilla on yleinen keskustelunaihe mediassa, mutta monilla työpaikoilla aiheesta ei keskustella ollenkaan.
Taloussanomien kyselyssä lähes 60 prosenttia vastaajista arvioi, että johto ja työntekijät eivät keskustele koskaan pahoinvoinnin syistä ja sen vähentämisestä.

Noin 84 prosenttia vastaajista haluaisi, että johto ja työntekijät keskustelisivat aiheesta hieman enemmän kuin nyt tai selvästi nykyistä enemmän.

Työntekijöiden jaksamista käsitellään toki jollain tavalla useimmissa esimieskoulutusohjelmissa, mutta jostain syystä johto ja työntekijät keskustelevat vähän yhdessä hyvinvoinnin kehittämisestä.

– Usein tuntuu siltä, että työntekijöillä on omat seminaarit ja johto käy omissaan. Yhteistä keskustelua olisi hyvä olla enemmän, sanoo Työterveyslaitoksen tutkija Kirsi Ahola.

Tulos vahvistaa osaltaan näkemystä, että suomalaiset asiakeskeiset esimiehet kehittävät mieluummin prosesseja ja toimintamalleja kuin pohtivat ihmisiin liittyviä kipeitä ongelmia.

– Asiantuntijakulttuuriin sopii, että työn tekemisen ongelmia tarkastellaan työn kautta eikä lähdetä niinkään yksilötasoiseen tarkasteluun, sanoo Ahola.

Prosessien ja työtapojen kehittäminen on toki sekin hyvä asia, sillä työn sujuminen tukee myös ihmisten hyvinvointia.

– Johto voi nopeastikin parantaa toimintamalleja ja samalla vaikuttaa laajaan joukkoon ihmisiä, sanoo Ahola.

Koska yhteinen keskustelu pahoinvoinnista on usein vaikeaa, tulkitaan ongelmat helposti yksilöistä johtuviksi. Näin arvioi 62 prosenttia vastaajista.

Yli 90 prosenttia näkee kuitenkin, että pahoinvointi pitäisi nähdä etupäässä työpaikan yhteisenä ongelmana.

Kun pahoinvointi tulkitaan yksilön heikkoudeksi, voidaan välttää yhteinen keskustelu vaikeista asioista. Tilanteesta voidaan yrittää selvitä ohjaamalla ihminen työterveyshuollon puheille. Näin mahdolliset työyhteisön ongelmat jäävät helposti ratkaisematta.

Pahoinvointi on vaikea asia kaupallisen tai teknisen koulutuksen saaneille esimiehille, joiden ydinosaamiseen ihmismielen ongelmat eivät kuulu.

– Esimiehen tehtävä ei ole tehdä alaisen terveydentilaan liittyviä diagnooseja eikä hoitaa ongelmia, jotka vaikuttavat yksilölähtöisiltä. Sellaisissa tapauksissa onkin viisainta ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon, sanoo Ahola.

Toisaalta työpaikalla voi olla syytä keskustella hyvinvoinnin edellytysten kehittämisestä myös tapauksissa, joissa ongelmat näyttävät koskevan pääosin yhtä yksilöä.

Yhteistä keskustelua tarvittaisiin nykyistä enemmän myös työterveyshuollon ja esimiesten välillä tapauksissa, joissa töiden uudelleen järjestelyillä voitaisiin parantaa asioita.

– On tiedon tuhlaamista, jos tieto ei tällaisista tarpeista välity, pohtii Ahola.

Yksittäisten henkilöiden ongelmista työterveys ei kuitenkaan voi ilman asianomaisen lupaa keskustella esimiesten kanssa.

Pahoinvointiin puuttuminen on työnantajan kannalta järkevää ja myös pakollista. Esimerkiksi epäasialliseen kohteluun ja terveyden kannalta haitalliseen työkuormitukseen on työturvallisuuslain mukaan puututtava.

Vaikka kyseessä on vaikea asia, on työnantajilla myös työkaluja ongelmien havaitsemiseksi. Ilmapiiriselvitykset, kehityskeskustelut sekä omat korvat ja silmät ovat hyvä apu ongelmien havaitsemissa.

Toisinaan asioita voi korjata yksikertaisillakin toimenpiteillä kuten vaikkapa työnkuvan täsmentämisellä. Tärkeää olisi puuttua ongelmiin riittävän varhain.

Vastuu hyvinvoinnista ei kuulu kuitenkaan ainoastaan työnantajalle.

– Alaisillakin on työturvallisuuslain mukaan vastuu tuoda epäkohtia esille. Lisäksi alaisilla voi olla aktiivinen ote hyvän ilmapiirin luomisessa, muistuttaa Ahola.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    2. 2

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    3. 3

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    8. 8

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    9. 9

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    10. 10

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    6. 6

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    7. 7

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    10. 10

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää