Soneran asentaja naureskeli asiakkaan ongelmille

Julkaistu: , Päivitetty:

Huuvarilaisen Jouko Kuisman Soneran nettiyhteyden katkaisi ukkonen kesäkuun toinen päivä. Muutaman viikon anelujen jälkeen asentaja kävi pihalla naureskelemassa asiakkaan ongelmille.


- Hän lähti ja lupasi soittaa parin tunnin päästä. Hän, eikä kukaan muukaan tässä asiassa kanssamme tekemisissä ollut, ei ole soittanut takaisinpäin, vaikka on luvannut, Kuisma sanoo.

- Muuttaessamme tänne luvattiin ja saatiinkin kahdeksan megan yhteys. Olemme investoineet tänne paljon, koska tarkoitus on ollut pystyä tekemään etätöitä täältä puutarhan ja talon hoitamisen lomassa.

Lähistöllä asuva, mutta Espoossa työskentelevä tutkijaäiti ei ole voinut tehdä etätyötä, koska nettiyhteys oli viikkokausia poikki. Vastaavia tapauksia löytyy Askolan Huuvarin kylästä useita muitakin.

Syrjäkylät käyvät kalliiksi operaattorille

Laajakaistaoperaattoreiden edustajat päästelevät "tää on taas tätä" -huokailuja kuullessaan ongelmista. TeliaSoneran vastuulla on suurin osa Suomen haja-asutusalueiden pylväsverkoista, sillä se peri ne aikanaan valtiolta. Pylväsverkot ovat sille kallis riesa.

- Sitä kalliimpaa, mitä harvempaa asutus on. Esimerkiksi Kainuussa pylväsverkkojen ylläpito maksaa 40 euroa kuukaudessa asukasta kohden, kertoo TeliaSoneran laajakaistapalveluiden johtaja Juha-Pekka Weckström.

- Suomi on metsäinen maa, ja ilmakaapelit ovat monella tapaa vaurioherkkiä.

TeliaSonera ajaakin ilmapiuha-asiakkaitaan langoilla soittelemasta korottamalla lankapuheluiden hintoja. Weckströmin mukaan haja-asutusalueiden pylväsverkkojen ylläpito ei ole voitollista hinnankorotusten jälkeenkään.

Tuntuu, että laajakaista-asiakkaitakin ajetaan vaihtoehtoisiin ratkaisuihin jättämällä viat korjaamatta.

- Tämä ei pidä lainkaan paikkaansa, Weckström kiistää.

- Kaikki laajakaista-asiakkaat ovat meille tärkeitä riippumatta tekniikasta. Tarjoamme laajakaistapalveluita vain sellaisilla alueilla, joilla haluamme jatkossakin toimia.

Huollossa on vähän kilpailua

Kun kuukauteen ei tapahtunut edistystä, Kuisma siirtyi Elisan yritysasiakkaaksi. Liittymä saatiin toimimaan muutamaksi päiväksi, jonka jälkeen se katkesi taas.

Elisa on alueella Soneran verkonvuokralainen, ja Soneran verkkoa ylläpitää Relacom. Kuisman kohdalla mikään ei siis muuttunut.

Relacom ja YIT ovat tärkeimmät TeliaSoneran verkkoja huoltavat yritykset. Weckströmin mukaan TeliaSonera haluaa jakaa tehtävät useammalle huoltoyritykselle, jotta palvelun taso säilyisi.

Relacomin asentajan mukaan kullakin alueella mahtuu hiekkalaatikolle kuitenkin vain tietty määrä pelureita, ja kun Askola on Soneran aluetta, Sonera pitää ensisijaisesti huolta omista asiakkaistaan ja vasta sitten Elisan asiakkaista. Weckström kiistää tämän jyrkästi.

Elisan tuotantojohtaja Seppo Hautamäki muistuttaa, että joskus osat ovat toisinpäin ja Sonera Elisan vuokralainen. Kovin ärhäkkäästi operaattorit eivät siis ryhdy toisiaan moittimaan huonosti hoidetusta verkosta.

- Jokainen verkko-operaattori kohtelee tasapuolisuusvelvoitteen mukaan muita operaattoreita, Hautamäki sanoo. Elisa tekee näin, eikä meillä mitään syytä uskoa, etteikö Sonera pyrkisi kaikkien vikojen maksimaalisen nopeaan korjaamiseen.

Ei kannattavaa huoltoyhtiöllekään

Missä mättää? Onko kesä ukkosineen niin kiireistä aikaa, etteivät asentajat yksinkertaisesti selviä töistään?

Relacomin aluepäällikön sijainen Pertti Nieminen ei myönnä, että yhtiöllä olisi varsinaisesti työntekijäpulaa. Lomat koetetaan limittää, ja Suomen kesä ukkosineen tunnetaan.

- Tämänkaltaiset ratkaisemattomat työt eivät ole meidänkään kannaltamme hyvä asia. Käyminen useaan kertaan samoissa paikoissa ei tuota meillekään erityistä rahavirtaa.

Relacomkaan ei paljasta, missä ajassa se on luvannut verkon omistajalle korjaavansa viat.

- Kukin operaattori ostaa meiltä haluamansa kaltaisen palvelun ja maksaa siitä, Nieminen sanoo.

Elokuun puolivälin jälkeen Elisa ja Relacom saatiin viimein ottamaan Kuisman ongelma tosissaan. 20. elokuuta pihaan ajoi Helsingistä Relacomin asentaja, jolla oli tolppakengät mukanaan. Vian korjaaminen vei vain puoli tuntia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Keskuspankkien keskuspankki” neuvoo nostamaan korkoja

    2. 2

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    3. 3

      Lintilä tapaa Nesteen henkilöstöä tiistaina – ”Pahasti pelkään, että jää kahvitteluksi”

    4. 4

      Aktivistisijoittajan rahasto osti Nestlén osakkeita yli 3 miljardilla eurolla

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poisto kaupparekisteristä uhkaa noin 950 yritystä – aikaa lokakuun alkuun

    9. 9

      Danske Bankin hallitus hyväksyi suunnitelman: Suomen tytärpankista tulossa sivuliike

    10. 10

      Ulkomaisia turisteja viidennes enemmän kuin vuosi sitten – toiseksi kovin kasvuvauhti Euroopassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Danske Bankin hallitus hyväksyi suunnitelman: Suomen tytärpankista tulossa sivuliike

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää