Palkkojen hurja nousu huolestuttaa Virossa

Viron taloutta saattaa odottaa äkkirysäys, jos palkkojen yletöntä nousua ei saada kuriin, varoitti maan keskuspankki tänään.


Virolaisten palkat ovat jo pitkään nousseet selvästi tuottavuuden kasvua nopeammin. Tämän vuoden alkukuukausina virolaisten bruttopalkat huitelivat liki 20 prosenttia vuoden takaista ylempänä, kun tuottavuuden kasvu jäi 6–8 prosenttiin.

– Emme halua olla estämässä kenenkään tulojen kasvua, mutta pitkällä aikavälillä tämmöinen kehitys rapauttaa Viron kilpailukyvyn, sanoo keskuspankin varapääjohtaja Märten Ross.

Rossin mukaan pankissa ei vielä ole havaittu selkeitä merkkejä siitä, että palkkojen nousu olisi rauhoittumassa.

Hurja palkkaralli kiihdyttää inflaatiota, joka on isoin este euron käyttöönotolle Virossa. Heinäkuussa Viron inflaatio kiihtyi jo 6,4 prosenttiin, ja euron käyttöönotto häämöttää aikaisintaan vuonna 2011.

Kaiken kaikkiaan Viron talous on keskuspankin mukaan kehittynyt odotusten mukaisesti. Kokonaistuotannon kasvu rauhoittui huhti–kesäkuussa 7,3 prosenttiin, kun se viime vuosina on yltänyt kaksinumeroisiin lukemiin.

Keskeinen syy kasvun hidastumiseen on keskuspankin mukaan kotimaisen kysynnän lasku. Kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden kriisin vaikutukset Viron talouteen ovat olleet tähän asti melko vähäisiä.

Viron valtiovarainministeriö povasi viime viikolla, että Viron talouskasvu asettuu lähivuosina 7 prosentin tuntumaan. Keskuspankin mielestä pehmeän laskun skenaario voi toteutua myös matalammalla, noin 5 prosentin tasolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    4. 4

      Näin Raisio rakensi tarinan ihmeellisestä lehmärehusta – vaan kuinka sitten kävikään

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää