Alfauros kerää valitusryöpyn työpaikalla

Julkaistu: , Päivitetty:

Työntekijöiltä kuluu vähintään kymmenen tuntia kuukaudessa pomosta valittamiseen, väittää amerikkalainen tutkimus.
Valtaosa työvalituksesta koskee alfaurosten haitallista käyttäytymistä, arvelevat yritysvalmentajat Kate Ludeman ja Eddie Erlandson. Heidän mukaansa noin kolme neljäsosaa ylimmän tason johtajista on alfoja.

Parhaimmillaan alfat ovat rohkeita ja määrätietoisia suunnannäyttäjiä, joiden kilpailuhenkisyys on kannustavaa. Pahimmillaan kilpailuvietti on häikäilemätöntä ja määrätietoisuus hyökkäävää.

Ludeman ja Erlandson kutsuvat tuhoisien ominaisuuksien yhdistelmää alfaurossyndroomaksi. Yritysskandaaleihin kytkeytyy heidän mukaansa lähes aina alfamiehiä, joita yhteiset säännöt eivät koske.

Naisillakin on alfaominaisuuksia, mutta selvästi vähemmän tyypillisiä riskitekijöitä. Alfanaaraat eivät halua johtajina itsevaltiaiksi, vaikka he pitävätkin voittamisesta ja asettavat kunnianhimoisia tavoitteita.

Fortune-lehden mukaan yhä useammat tutkimukset osoittavat, että naiset tekevät yhteistyötä, kuuntelevat ja pyrkivät muodostamaan tiimejä. Miehet käyttävät päätäntävaltaansa usein yksin.

Miehet ovat riippuvaisempia riskitilanteiden adrenaliinista, kun taas naiset nauttivat keskustelujen ja suhteiden vaalimisen kaltaisten, endorfiinia tuottavien toimintojen rauhoittavasta vaikutuksesta.

Laajemmin alfaurokset voi liittää käyttäytymistä koskevien selitysten suhdannevaihteluun, jossa on heilahdettu psykologiasta paviaanitutkimuksiin.

Evoluutiopsykologisten tulkintojen taustalla voi havaita uuskonservatismin kajastuksia: miehet ovat aina suuria linjoja näkeviä laumanjohtajia, kun taas naiset hoivaavat ja poimivat marjoja, koska se nyt vain on niin.

Ludeman ja Erlandson tosin lainaavat lehtiartikkelia, jonka mukaan viidakon lait eivät taida toimia viidakossakaan: johtoasemasta taistelevat paviaanit ovat lauman stressaantuneimpia, ja väkivalloin saavutetun aseman säilyttäminen on vaikeaa.

Lähde: Alfaurossyndrooma, Ludeman & Erlandson, Edita 2007

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    5. 5

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    6. 6

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    7. 7

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    8. 8

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    9. 9

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    10. 10

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    6. 6

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    9. 9

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    10. 10

      IMF: Yhdysvallat ei ole enää talouskasvun veturi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    11. Näytä lisää