TeliaSonera ei enää odota osakkeita Turkcellilta

Julkaistu:

TeliaSonera ei enää usko saavansa Turkcellin osakkeita Cukurovan perheyhtiöltä, vaikka sillä on siihen oikeus tuomioistuimen päätöksen mukaan. Riita voidaan kuitenkin sopia rahalla.

- Tuskinpa Cukurovalla on osakkeita, joita se voisi toimittaa meille, sanoi TeliaSoneran vt. toimitusjohtaja Kim Ignatius maanantaina Helsingissä. Hän sanoo, että perheyhtiö voi ratkaista pitkään kestäneen pattitilanteen vain merkittävällä korvaussummalla.

- Cukurovan taloudellinen tilanne on kohentunut enkä usko, että sen rahoittajana toiminut venäläinen Altimo pääsee määräävään asemaan Turkcellissä.

Kansainvälisen kauppakamarin välitystuomioistuin päätti tammikuussa, että yhtiöiden kaksi vuotta sitten tekemä sopimus sitoo Cukurovaa yhä.

TeliaSonera olisi noussut lisäpotilla Turkin suurimman matkapuhelinoperaattorin enemmistöomistajaksi, mutta sen omistusosuus Turkcellistä jäi 37 prosenttiin.

Turkcellin omistus on kannattava sijoitus TeliaSoneralle. Operaattori kannattaa ja kasvattaa asiakaskuntaansa. Vuoden alussa sillä oli 60 prosentin osuus Turkin matkapuhelinmarkkinoista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Trump esitteli muuri-ideaa: ”Se luo energiaa ja maksaa itsensä takaisin”

    9. 9

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    10. 10

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    11. Näytä lisää

      Finnair sai hetkessä 500 hakemusta lentoemännän ja stuertin tehtäviin – Läpäisetkö sinä tiukan seulan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    9. 9

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää